sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Messujen helminamit

Jostain syystä melkein kaikki ovat kyselleet, minkälaisia helmiä ostin Wanhasta satamasta. "Ethän sä kumminkaan ole sieltä tyhjin käsin tullut?" No en tullut. Joissakin kaupoissa on ihan hyvä katsella omin silmin, minkälaisia helmiä ja korutarvikeosia on tarjolla. Nettikaupan kuvat on saman kokoisia, vaikka helmet ovat eri kokoisia. Tuotteiden hahmottaminen on omin silmin paljon helmpompaa kuin viivottimella ja ruutupaperilla suunnitellessa. Figuluksessa oli tungosta, joten en ängennyt tungokseen mukaan. Tilannekatsauksen voi tehdä kun seuraavan kerran poikkean Hakaniemen halliin. Muiden kohdalta voi sitten todeta, että jokaiselta jotakin. 

Idänhelmen omaa hopeista korunosatuotantoa.

  
Sananmukaisesti viimeiset roponi käytin näihin palloihin (Luminukka). 

  
Jännän värisiä helmiä nappasin Helmien talosta ja Helmisatamasta


 Donitseja Omakorusta: 


kivikaramelleja =)

5 kommenttia:

  1. Voi että mitä ihanuuksia!! Itsellä on helmityöt jäänyt vähän vähemmälle kesän aikana, mutta into iski uudelleen, kun pari viikkoa sitten korjasin äidin rikkoontuneen helminauhan. Nyt alkoi heti tehdä mieli kiertelemään nettikauppoja ihanien helmilöytöjen toivossa :)

    VastaaPoista
  2. Paljon olet taas löytänyt kaikenlaista, nuo pallot ovat aivan ihania.
    Minulla lähipäivät kuluvat omppujen kera ;-)

    VastaaPoista
  3. Marika: Vähän laiskanlainen olen minäkin ollut. Kuuma kesä sen teki ja saunamainen lämpötila kotonani. Nyt olen iltaisin vähän kerrallaan siivoillut kun kesällä ei jaksanut tehdä edes sitä.

    Tia: Ostin vuosi sitten yhden pallon ja tein itselleni riipuksen, jolla oli paljon ihailijoita. Omenaisia päiviä ; )

    VastaaPoista
  4. Herkkuja! Ja kauppoja joista en tiennytkään...

    VastaaPoista
  5. No kiva kun sain välietettyä helminamikauppa tietoja eteenpäin :)

    VastaaPoista