keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Ihan jotain muuta

Tällä viikolla (kun välipäivinä on niin hiljaista) olin ajatellut järjestellä paikoja töissä, mutta kuinkas kävikään. Ihan pienillä jutuilla asiakkaat saivatkin aikaan sen, että tein ihan jotain muuta. Toivottavasti huomenna saan raikotuksi näkyvimmät ongelmat pois jaloista. Huomenna kukaan ei kysy minulta mitään kummallista, eihän?

Sain joulun alla idean löytäessäni kivoja helmiä Idänhelmestä ja saajakin olisi ollut valmiina. No niin, ei puutu muuta kuin ne 4 mm pienet pyörylät, joita ei sitten siihen tilanteeseen löytynyt mistään. Toivottavasti ainekset on kasassa seuraavaan juhlahetkeen. Sen sijaan sitten kaivelin varastostani jotain mustaa (HobbyPoint), jonka maustoin näillä pienillä lasirondelleilla (nauhatavaraa Nanasta).

Toiseen lahjaan piti laittaa jotain viininpunaista, mustaa ja hopeaa. No, ei se taas ihan niin mennyt, mutta jotain sinnepäin kuitenkin. Keskellä akaatti (Idänhelmi) ja ympärillä granaatteja ja vuorikristallia (Nanasta molemmat). Näyttää mustalta, mutta oikeassa valossa viininpunaiselta tai ainakin vadelmamehulta. Siis ihan jotain muuta kuin alunperin ajattelin. Helmillä näyttää olevan oma tahtonsa, mihin seuraan ne haluavat asettua.

2 kommenttia:

  1. Aivan ihania molemmat! :) Väriyhdistelmät on kauniit, 'voimakkaat'. Näinhän se menee toisinaan, ei tule takkia vaan se lakki. Ihanaa uutta vuotta sinulle Rusina!

    VastaaPoista
  2. Kiitos samoin. Pidin itsekin kovasti näistä kaulakoruista. Alempi koru on ollut uudella omistajalla kuulemma ollut kaulassa vuodenvaihteen ajan. Ilahduttaminen on kivaa :)

    VastaaPoista