lauantai 31. lokakuuta 2009

Nappikultaa

Kaulakoru, joka on ollut suunnitteluvaiheessa ainakin vuoden sen vuoksi, etten ole löytänyt sopivia helmiä siihen. Väri oli alusta asti avoin, mutta ei vaan sattunut napsahtamaan kohdalleen sopivat helmet. Vaalean kellertävät lasihelmet (Kaala) ovat olleet jo pitkään, sillä tarvitsin niitä toiseen projektiin, samoin 4 mm fasetit. Pari viikkoa sitten kävin Nanassa hakemassa tiikeritaitaisen helmen ystäväni lahjaan ja sieltä matkaan löytyivät nuo kimaltavat tabletit. Jotain vielä puuttui ja vähän aikaa odotellessani satuin Idänhelmestä löytämään kaakaon värisiä vahattuja lasihelmiä. Harmi, ettei sattunut auringonpaistetta sille päivälle kun kokosin suunnitelmani koruksi. Helmet tuntuivat tanssivan suunnittelualustalla keskenään. Harvemmin muille tehdessä on aikaa odotella suunnitelmien toteutumista näin pitkällä aikavälillä kuin itselle tehdessä.

2 kommenttia:

  1. Sinulla sitten kaikki "palaset" loksahtivat kohdalleen, kauniin valoisan korun olet tehnyt.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Joskus pitää vain sitkeästi odotella.

    VastaaPoista