torstai 5. helmikuuta 2009

Arkeologiaa eli vanhojen kaivelua

Olen kaivellut tänään urakalla kaiken maailman ammoin unohdettua ja kadotettua tietoa. Ihmisiä, jotka ovat vaikuttaneet asioihin ennen syntymääni. Määräyksiä, jotka on kumottu ja joita ei ole korvattu millään. Ihmisistä löytyy onneksi painettua tietoa vähän sieltä sun täältä etenkin jos ovat olleet julkisessa toimessa. Vanhentuneet asiat ovat vaikeampia pengottavia, sillä kumottuja ohjeita ei ole mistään saatavissa etenkään jos kielenä ei ole kumpikaan kotimainen. Jos asia itsessään on täyttä hepreaa omallakin kielellä, niin sen kääntäminen eurooppalaisen kielialueen hepreaksi on vielä tuskastuttavampaa. Se on kuin nuorallakävelyä kahden korkean talon välissä. Talot ovat peiliä, nuora näkymätön ja siipiinkin iski just sulkasato.

Kotiin tullessa olikin kiva lukea tekstiä, jossa väitettiin, että taloyhtiö säästää jätekuluissa, jos jokaisella asukkaalla on roskakori kylppärissä. Seuraava lappu kertoi lajittelun säännöistä ja kolmas, että taloyhtiön hallitus sotii keskenään ja puheenjohtaja on heittänyt nuijalla lokkia. Ei ole väliä siis sillä, kuka kuorsaa.

4 kommenttia:

  1. Hmmm, varsin mielenkiintoinen projekti sinulla! Vanhoja tietoja, arkistojen kätköjä, arkeologisia kaivauksia... Haluatko kertoa tarkemmin? Olisi kiehtovaa kuulla. :)

    VastaaPoista
  2. Työhön liittyviä tiedonhakuja, joihin menee tavallista enemmän aikaa, vaivaa ja vaativat kekseliäisyyttä ratketakseen. Enempää en voi kertoa.

    VastaaPoista
  3. Tietojen kaiveleminen on varmaankin mielenkiintoista, palkitsevaakin kun jonkun on löytänyt.

    VastaaPoista
  4. Yleensä kyllä, mutta joskus tuntuu löytyvän sellaisia aiheita, joihin ei löydy ennestään kirjallisia dokumentteja, jolloin asiakkaalle joutuu tarjoamaan viitteitä tavallista harvemmalla seulalla. Aihe on niin uusi, ettei kukaan ole tutkinut sitä aikaisemmin... semmoinen oli käsittelyssä tänään iltapäivällä. On hämmentävää kertoa asiakkaalle, että ainoat viitteet löytyivät scince fiction kirjallisuudesta.

    VastaaPoista