keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Äärimmäisyyksiä

Marraskuussa on pimeää kun lähtee aamulla töihin ja ihan yhtä pimeää on kun palaa illalla töistä. Väliin mahtuu vilkaisuja ikkunasta ulos. Näkyy kaunis auringon nousu vesisateessa, huikaisevan sininen taivas ja äärimmäisen synkkää harmautta. Kaikki saman päivän aikana, eilen, tänään, tällä viikolla. Luonto on riisuttu ja värit pelkistettyjä.

Lippu tangossa kertoo tuulen voimakkuden ja suunnan. Vastatuuleen kävely on kiemurtelevaa taistelua puuskasta toiseen ja suorakin tie muuttuu kiharaiseksi. Myrskytuulessa äänien kirjo on valtava kolinasta puhinan kautta vihellykseen. Kauppakassi muuttuu itsepäiseksi ja lennättää kävelyttäjäänsä myötätuuleen kunnes kolahtaa asfalttiin tyvenen kohdalla. Räks! Kastikepurkki hajosi.


Vaijeriin pujoteltuja 8 mm kivihelmiä simpukkatähden kera.

1 kommentti:

  1. Olen huomannut nuo vaihtelut kanssa, välillä paistaa hetken kulutta on niin pimeää ettei luulisi aurinkoa olevankaan ja tuuli riepottaa. Täytyisi kaikki särkyvä laittaa pehmusteisiin, kohta itsekkin.

    VastaaPoista