Verenpisara

Olin kaivannut jotain punaista viime viikolla enkä löytänyt sopivaa riipusta, joten tein sellaisen. Idänhelmen halloweenkutsu sattui juuri sopivasti, joten lähetin verenpisaran sinne. Miten lie aivojen ja sormien yhteistyö ennakoinnut muutenkin sydänverenvuotoa, sillä tunsin itseni tänä iltana supertyhmäksi. Ehkä minun pitää vaihtaa viuhtomisen toimintamallia aivan tavalliseksi tekemiseksi. Joskus sitä luulee edistyneensä ja kulkee hieman leijuen, mutta aina löytyy joku, joka palauttaa maan pinnalle. Kilometrin pituinen huokaus. Muoks. 3.11.08 Minnehän kuvani on kadonnut kun sitä ei kilpailusivuilta löytynyt. Osoite oli oikein, tarkistin sen. Onkohan minut noiduttu???

Pimeä vuodenaika

Litisee, puhisee, kolisee ja suhisee. Äänien kirjo on kovin vaihteleva tänään. Koko päivän on satanut. Ikkunoista ei näe muuta kuin pisaroita ja valon vaihtelua. Sekin on lievästi liioiteltua, koska väriskaala on ollut joko harmaata tai mustaa.

Ulkoiluni äänestyksen kera jäi lyhyeen. Kotitaloni suojassa ei tuullut eikä sade häirinnyt, mutta sen ulkopuolella tuuli repi hihoista hippasille ja sade täplitti silmälasit. Minun lisäkseni kaikki muutkin näyttivät tulevan paikalle kumisaappaissa ja muissa veden kestävissä vetimissä. Yritin urhoollisesti kiertää korttelin, mutta meren puolella käveleminen oli toivotonta kiemurtelua tuulen oikkujen mukaan. Kotiin tultuani sytytin parvekkeelleni myrskylyhdyn tuomaan edes hieman valoa ankeaan päivään.

Huh, tätä se sitten taas on seuraavat puoli vuotta enemmän tai vähemmän.

Laki on painavaa

Tiputin yhden tiiliskiven nimeltä Suomen Laki I avatessani kirjalaatikkoa. Se putosi noin metrin ja suoraan alla majailevan vasemman jalan ukkovarpaalle. Ainoa hyvä puoli oli se, että uneliaat työkaverini heräsivät kun karjasin spontaanisti.

Työtapaturmailmoitus:
Kuka: Kirjastovirkailija
Missä: Kirjastossa
Mitä tapahtui: Kirja putosi ukkovarpaalle
Vamman laatu: Iso mustelma ja kävely lievästi ontuvaa. Kirja ei viottunut.

Auts!

Itsekseen kutistuvat vaatteet

Luin eilen mielenkiinoisen kommentin uusimmasta Kuluttaja 7/2008 lehdestä. Asiakas valitti reilusti kutistuvista collegepöksyistä. Kuluttajaviranomaisen ratkaisu: Ostajan on varauduttava siihen, että luonnonkuituinen vaate saattaa kutistua pesussa. Mahdollisesta kutistumisesta pitää mainita vaatteessa, jos se voi olla yli 4 prosenttia. Jos kutistuma jää alle raja-arvon, virhe ei oikeuta hyvitykseen.

Selittää sen, miksi kaupasta lähtiessä t-paita on passeli ja miksi se pesun jälkeen jää kaapin pehmusteeksi tai jatkavat elämäänsä jonkun numeroa pienemmän ihmisen päällä. Itse olen ostanut automaattisesti yhtä kokoa suuremman, koska vaate todennäköisesti kuitenkin kutistuu pienemmäksi. Pienestä tulee inhoamani makkarankuori ja teltasta juuri sopivan kokoinen. Paitsi jos venyminen tapahtuu sivusuuntaisesti ja kutistuminen pituussuuntaisesti, jolloin tuloksena on hehtaari napapaita. Olen siis ollut tietämättäni valveutunut kuluttaja ennen valaistumista. Pitkäraajaisena hankin puserot ja housut miesten kokoa. Nyt tuntuu olevan vallalla muoti, jossa hihat kaventuvat ranteen suuntaan. Parhaassa tapauksessa kädenmentävä aukko on niin tiukka, ettei ulokkeeni mahdu siitä lävitse. Pesun jälkeen seuraa hihojen leikkaus ja taas on kiva lyhythihainen paita käytössä. Ehkä pitäisikin ostaa pelkkiä pitkähihaisia t-paitoja, jotka kertakäyttöisinä muuttuvat lyhythihaisiksi ja unohtaa oikeat t-paidat kokonaan.

Elämän merellä

TIEDÄTKÖ

.. että sinusta pidettäisiin, vaikka menettäisit terveytesi?

.. että sinua arvostettaisiin, vaikka jäisit työttömäksi ja menettäisit omaisuutesi?

.. että sinua rakastettaisiin, vaikka tekisit elämässäsi valtavan virheen?

.. että sinut muistettaisiin, vaikka muuttaisit maailman ääriin?

.. että sinua ymmärrettäisiin, vaikka et itsekään aina ymmärtäisi itseäsi?

.. että sinua ei hylättäisi, vaikka kaikki luurangot kolahtaisivat ulos kaapista?

.. että sinua kannustettaisiin, vaikka sinulla ei olisi mitään mahdollisuuksia voittoon?

Jos tämän tiedät, et muuta tarvitse.

-Veera / Positiivarit

Aina hoppu?

Mutta miksi? Aamu-unisena menen töihin vasta iltavuoroon, koska työpäivät venyvät iltamenojen vuoksi aina tavallista pidemmäksi. Harrastuspaikat ovat eri suunnassa kuin kotini, joten ehtisin käydä kotona vain kääntymässä. Mukavuuden maksimoiden ja kukkaroa säästäen teen vähän pidempään töitä kuin haahuilen pitkin kaupunkia.

Maanantai: tai chi tunnit (chen ja yang tyylit)
Tiistai: dementian torjuntaa eli Kiinan kielen opettelua
Keskiviikko: periaatteessa vapaata, mutta käytännössä yleensä varattu ystäville
Torstai: Kiinalaista filosofiaa ja kulttuuria. Työväenopiston luentoja
Perjantai: tai chi tunti (chen tyyli)
Lauantai aamuna puistossa tai chi harjoitukset sekä yleensä kiertelen ympäristöä valokuvaamassa (polvinivelen mielialan mukaan).
Sunnuntai: kotityöpäivä, jos en ole sitoutunut jonnekin muualle

Memoryvaijerista tehtyjä rannekoruja. Yllä tämän syksyn tuotos omassa käytössä. Väreinä vihreä, harmaa ja sininen, mutta kovasti kaikki näyttävät kuvassa samalta. Alla vanhempaa tuotantoa, jotka ovat menneet lahjoiksi.

Liian monta palloa ilmassa

Tällä viikolla on liian monta kertaa ollut sellainen tunne, että sata lasipalloa on heitetty ilmaan ja niistä piti valita minkä ottaa kiinni ensimmäisenä. Sokeana olen rynnännyt sen perään, mikä ensimmäisenä tippuu maahan ja hajoaa. Tiistaina oli sellainen vipinä, että kun viimein sain hengähtää, alkoi miljoona menninkäistä hajoittaa kalloani sisältä päin. Keskiviikkona tapasin monta sellaista ihmistä, jotka näkevät maailmaa samanlaisten silmälasien lävitse kuin minä. Torstaina soi puhelin ja vastailin kummallisiin kysymyksiin. Tänään ihmettelin, mihin työpäivä katosi. Mitään en saanut aikaiseksi (päivän pakettivyöry odottaa maanantaihin), mutta koko ajan jotain pientä oli työn alla. Illan taiji harjoituksissa kaikki häirikköapinat ryntäsivät yhdellä kertaa kimppuuni. Teki mieleni työntää pää lattialankkujen alle ja väittää etten ollut paikalla ollenkaan. Kehitystä lienee tapahtunut, mutta ei ainakaan sillä saralla kuin olisin halunnut. McGarmivaa!

Kiinalainen liukusolmu ja puuhelmiä. Olin valinnut kauneimmat liilan ja turkoosin väriset helmet vaijeriin laitettavaksi, mutta ne eivät totelleet käskyä järjestyä helminauhaksi. Kahden viikon pähkäilyn jälkeen kaivelin muita helmilaatikoitani ja kas, puuhelmet puhuivat itsensä puuvillanyöriin. Paremmin ne sopivatkin saajalleen kuin lasi ja kivi.

Elämän ovet

Ovi on seinässä tai vastaavassa rakenteessa olevan kulkuväyläksi tarkoitetun aukon eli oviaukon peittävä kappale. Oviaukolta vaaditaan kävellen kulkemisen mahdollistavaa kokoa. Ryömintään tai esimerkiksi lemmikkieläimen kuljettavaksi soveltuvaa aukkoa nimitetään luukuksi.


Nämä ovet on kuvattu Pärnusta. Vanhat talot oli entisöity vanhaa kunnioittaen. Ovet, ikkunat, räystäät sekä kymmenet mielenkiintoiset puuleikkaukset toistuivat myös pihaa ympäröivissä aidoissa ja muissa puutarhan rakennelmissa.


Myös symbolisesti ovi merkitsee siirtymistä tai siirtymisen mahdollisuutta tietystä tilasta toisenlaiseen. Joskus ei tiedä kumpi puoli on parempi ja jää kynnykselle pohtimaan valintoja.

Sattumalta myös lempielokuvassani kuljetaan ovista maailmasta toiseen eikä siinäkään elämä etene ilman muutoksia ja valintoja.

Syksyn keltainen lokakuu

Lauantaina puistossa lainehti keltaisten lehtien virta.

Pian loputkin puut seisovat alastomina lokakuisen syystuulen tuivertamina.

Kamut ilmaisevat saman niin nasevasti.

Googlaus ja muut jättiläiset

Katselin äsken TV ohjelmaa Googlesta. Tämäkin googlattu sanalla smile. Tätä en hakenut, mutta löysin kuitenkin. Joten sopii kuin piste i:n päälle tämän kummallisten tapahtumien viikon ilosanomaksi kaikille. Päivän korun osat on saatu lahjaksi. Sangen kauniit sävyt ja muodot näissä plastiikkihelmissä. Se sai nimekseen heti maapallo isojen pyörylöiden planeettamme näköisyyden vuoksi ja lisukkeena lisää vettä ja multaa. Veden värinen keltaisen kirjavaan villapaitaan olisivat pienemmät ja hennommat korut uponneet kuin juoksuhiekkaan, joten hieman massiivisuutta tarvittiin. Hämmentävää kyllä, muuta ei rasiasta löytynyt. Ny tarttis varmaan tehrä jottain!

Ruskaa luonnossa ja koruissa

Kuva on tältä syksyltä, mutta korut on tehty aikaisemmin. Syksyhän on joka vuosi ;)
Kristallipisarat: Rannekoruun on koottu kirpeitä pakkasaamuja, vihreääruohoa ja punaisen kukertavia lehtiä. Toteutus ja idea eräältä muksulta. Sattui vielä laskeutumaan pöydälle sydämelliseen muotoon.

Korvakorujen rengasaihiot amuletteina. Muistakaahan tipauttaa pisara liimaa avoimeen päähän ettei helmet lipsahda maailmalle, jos sattuu kovin löysähkö putki. Vasemmalla Toukokuun hentoutta ja oikealla Lokakuun ruskaa.
Viimeisenä omenainen kaulakoru: Värjättyä jadea, Syyspelto Luxoniasta, punaista aventuriinia ja akaattia. Omassa käytössä. Täytyykin kaivaa se taas esiin.

Kaunis matto

Stockmannin 5. kerroksen Argoshallissa oli viime viikolla kaunis kokoelma mattoja näytillä. Tämä viehätti jostain syystä eniten, vaikka kaikkihan ne olivat superihania. Koska kukkaroni sanoi, ettei sieltä löydy kultakaivosta, täytyi tyytyä kauneimman maton kuvaan. Maton pinta-ala jatkui tämän kuvan reunojen ylitse. Tässä on vain keskustakuvio. Suurimmista näyttelyn matoista olisi saanut tupakeittiööni paksun kokolattiamaton ja reunat olisivat kavunneet lattialistojen ylitse.

Jäätynyt rusina

Terrrrrrrrve! Hymyni on hieman jähmettynyt, koska olen niiiiiiiiin kylmissäni. Sormet on kuin 10 pientä jäätynyttä nakkia. Muut työyhteisössäni valittavat kuumuudesta ja ettei tuuletus pelaa. Joko omistan liian ohuen rasvapeiton tai lämmitys - jäähdytys ei ole tasapainossa. Työpisteessäni se lisääntyy joka valituksen jälkeen muutaman boforin, kohta korvatkin lepattaa eikä pelkästään nuttura. Ainakin viikonlopun aikana vaivannut uneliaisuus lopahti kertaheitolla. Olen tehnyt töitä 6/10 henkisestä voimastani, loput on mennyt aktiiviseen sisäisen lämmön nostamiseen: relax - breath - expand. Vaihdoin puuvillanutun paksuun fleecetakkiin. Punaiseen, koska se lämmittää jo hohtavalla värillään. Huomenna laitan virolaisen villapaidan päälle ja kalastajansormikkaat handuun, ettei tarvitse palella. Ottaa pattiin, että töissä pitää palella, kun ulkona voi kulkea tuulesta huolimatta vielä ilman talvikamppeita. Elämä on jotenkin nurinkurista. Meidän harjoittelija palelee myös ja on tuonut peiton tuohon naapurityöpisteeseen. Pahus! Varasto on varattu enkä voi mennä sinne vetämään treeniä paffilaatiokoiden kanssa. Siinä tulisi lämmin eikä ajattelun aivotoimintaan tarvitsisi käyttää koko kapasiteettia. Pienempi määrä riittäisi. Pelkään, että joku kaunis päivä peffani jäätyy penkkiin kiinni.

Sokerihiiren pesä

Makeanhimo on perinnöllistä. Makea maku kertoo ruoan turvallisuudesta ja energiapitoisuudesta, kun taas karvas maku voi varoittaa myrkyllisyydestä. Makeannälkä on synnynnäistä, mutta suolaisen maistaminen kehittyy vähän myöhemmin. Syy makannälkään voi piillä myös geneissä. Ja sokerihiiren pesä löytyy kromosomista 16. Lähde: Fitness 5/2008 Karkkimaan kutsu s.12.

Olen huomannut, että kesällä satokauden aikaan sokerihiiri puree pienemmällä teholla kun sitä voi ruokkia luonnontuotteilla. Kun valopallo molskahtaa lännen taivaanrannan taakse, sokerihiiri pääsee vauhtiin ja sen jupinoita on vaikeampi vastustaa. Siksipä aion kajota pakasteen sisältöön tänä iltana. C-vitamiinipommi kaamoksen aiheuttamaa unitautia vastaan tai vaivun pian talviuneen.

Arpajaisvoittoja

Tein kasan rannerenkaita arpajaisvoitoiksi. Niiden piti täyttää muutamia ehtoja. Niiden pitää sopia niin aikuisen kuin lapsenkin käteen. Lukkojen piti olla yksikertaisia ja helposti ranteeseen laitettavia. Piti olla iloisia värejä, mutta ei räikeitä. Yleensä käytän mittarina itseäni vaikka makuasioista ei varmaankaan voi kiistellä. Eteenpäin voi antaa vain sellaisia koruja, joita itsekin käyttäisin. Aina kun tein koruja elokuussa, kasasin pari korua arpajaisiin.


Lopuksi keräsin kaikki loput sirut yhteen astiaan ja sekoitin lusikalla kuin puuroa konsanaan. Tein yhden pitkän lukottoman kaulakorun ja kolme rannekorua. Ilmeisesti korut olivat onnistuneita, sillä ne herättivät enemmän ihastusta kuin vihastusta ;)