maanantai 18. helmikuuta 2008

Helmeilijän epätoive


Tänään oli ylimääräistä aikaa, joten ajattelin tehdä yhden rannekorun lisää. Yhteen työhön menee nelisen tuntia. Ne on tehty kuuden helmen tuubina neliöpistoilla. Itse olen tykästynyt 6/0 siemenhelmiin. Mukaan olen tuupannut jokusen väriin sekä kokoon sopivia kristallihelmen, jolloin valo saa extra kimalluksen aikaan. Ja niin kuin aina, valokuvat eivät tee oikeutta kimallukselle. Yleensä kuuntelen radiota tai musiikkia, mutta joskus myös televisiota. Tiedän, mitä ohjelmissa on tapahtunut, mutta kuvasta ei ole näköhavaintoja.

Kaivelin helmilaatikosta sopivia helmiä kun tuupaasin rasiallisen keltaisen kukertavia helmiä lattialle. Tietysti kansi aukesi ja tuhannet helmet pomppivat pitkin huushollia. Aika ison kasan sain poimituksi takaisin rasiaan, mutta osa maastoutui kellertävän puulattian ja tavaroiden lomaan piiloon. Imurin putkessa kilahtelee varmaan kivasti seuraavalla siivouskerralla. Puhumattakaan siitä, että sukkalaatikko oli auki, joten sieltäkin vielä varmaan löytynee. Mikäs tuolla patterin alla kimaltelee? Kolme helmeä, joista yhden hopeasisus paljasti piilopaikan.

1 kommentti:

  1. Siivosin ipanavierailua varten ja arvatkaas, mitä löytyi? Just, näitä kumottuja keltaisia pikku palleroita tulee yhä vastaan. Ne varmaan leikkii kuurupiiloa kanssani ja juoksee mööpeleitten taa piiloon nähdessään pölynimurin suuttimen...

    VastaaPoista