lauantai 28. kesäkuuta 2025

Puuhapäivä

 


Taloyhtiön kokouksessa uusi perhe oli kysynyt kesätapahtuman järjestämisestä. Joku oli epäillyt ettei kannata kun ei sinne kukaan tule. Minä löysin kutsun matolta tänne tullessani ja koska äidin kautta oli ohjelmaa tiedossa viikollakin, päätin olla vähän pidempään ja osallistua ennakko-odotuksista tietämättömänä, koska unohdin yhtiökokouksen. Meitä oli 16 ja osallistujien keski-ikä oli aika korkea. 

Koordinaatio oli hukassa, koska ei ole vuosiin tehnyt mitään vastaavaa. Pallon heitossa sankoon osuin kerran ja sain pisteen. Tikkatauluun osuin kerran ja sain koulumaailmasta tutun numeron 4, kaksi muuta osui puuhun ja kaksi molemmin puolin nurmikolle. Frisbeegolf lensi ensin oikealta ohitse, sitten vasemmalta ohitse ja kolmannella suoraan kohti, mutta frisbee päättikin kiertää puun. Mölkyssä osuin ensi heitolla pölkkyyn 11, seuraava lensi yli kaiken ja kolmannella onnistuin kaatamaan kaksi pulikkaa. Golfissa onnistuin lyömään neljästä pallosta kolme koloon. Kaikkea muuta olen joskus kokeillut, mutta golfia en koskaan. Ensi vuonna tuskin onnistuu. Pisteitä yhteensä 21. Hyvinkään repussani on nyt uusi heijastin, kiitos golfin. 

Välillä syötiin rillimakkaraa, juotiin virvokkeita ja juteltiin. Koko tilaisuuden ajan mietin, mistä onkaan tuttu meitä ohjaava ja sääntöjä kertova mies. Entisen työelämäni takki auttoi avaamaan solmuja ja kun sain koko nimen haltuuni, osasin sijoitta hänen oikeaan lokeroon organisaatiossa. Suurin osa asukkaista oli tuttuja ainakin näöltä, joitakin tunsin nimeltäkin, mutta kaikkia ei viikonloppuisin näe kun ei joka päivä kulje pihan poikki suuntaan taikka toiseen.

Kisailusta en ottanut kuvia, mutta kukkapenkin pionit olivat parhaimmillaan ja kuvassa muutama sateelta suojautunut ötökkä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti