keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Turvavälit


Koronaviruksen leviämisen estämiseksi ja oppilaiden, opiskelijoiden ja opetus- ja muun henkilöstön turvaamiseksi rajoitetaan lähiopetuksen ja –ohjauksen järjestämisvelvollisuutta eri koulutusasteilla.
Varhaiskasvatuksen palveluja voivat käyttää kaikki sitä tarvitsevat lapset. Varhaiskasvatuksen järjestämisvastuusta luovutaan tilanteissa, joissa lapsen vanhemmat tai muut huoltajat voivat järjestää lapsen hoidon muutoin. Säännöksellä halutaan varmistaa varhaiskasvatus kaikille niille lapsille, joille vanhemmat tai muut huoltajat eivät muulla tavoin pysty järjestämään hoitoa.
Kunta voi rajata esiopetuksen järjestämisen niille lapsille, joiden vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla, sekä pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oleville oppilaille. Tämä koskee niin varhaiskasvatuksen kuin koulun tiloissa järjestettyä esiopetusta.
Perusopetuksen järjestäjällä ei ole velvollisuutta järjestää perusopetusta lähiopetuksena koulussa tai muussa opetuksen järjestämispaikassa. Säännös ei koske esiopetuksen oppilaita, perusopetuksen 1—3 vuosiluokkien oppilaita eikä erityisen tuen päätöksen saaneita niiden oppilaita, joiden huoltajat työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä toimialoilla. Lähiopetusta koskeva rajoitus ei myöskään koske pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevia oppilaita.
Eli töissä ollaan edelleen. Bussit ovat hiljaisia ja työmatka ajallisesti sujuu nopeammin kun liikenne teillä on lähes olematonta. Osa työtehtävistä on hävinnyt, mutta paljon uusia on tullut tilalle, mm. päivittäistä tilastointia läsnäolijoiden määrästä ja ääretön määrä selvittelyjä.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti