keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Puistotaijia

 
Meitä on kaksi Tiistilän koulun iltakurssilaista, jotka asuvat Helsingissä ja jotka lumien kadottua puistosta olemme kokoontuneet Lapinlahden puistossa harjoittelemassa taijia keskiviikkoiltaisin. Kolmas ryhmän jäsen on ollut estynyt toistaiseksi.
 
Viikko sitten merenlahti oli jäässä, mutta aurinko paistoi siniseltä taivaalta kylmän tuulen tuivertaessa, vaikka löysimme melko suojaisen paikan. Alkuun kummankin sarja oli takkuinen, mutta onneksi eri kohdissa. Omassa treenissäni jätän pois suvereenisti ne osat, jotka tuottavat edelleen ongelmia tai joissa on mahdollisuus loukata polvi uudelleen. Siksi ne pitää oppia tekemään uudelleen oikeissa kohdin ennen kuin siirrymme Espoon puolelle suurempaan ryhmään, jossa enemmän osaavat opastavat muita. Pääsääntöisesti ohjaan oikeaan suuntaan ja sanallisesti kerron, miten oikea liike tehdään sen sijaan, että ehdoin tahdoin teen vaaralliseksi todettuja vääntöjä.
 
Tänään sää oli lämpimämpi ja tyynempi, mutta samalla pilvinen. Merenlahden jääpeite oli kadonnut ja ihailimme hanhiauran näyttävää veteen laskeutumista. Harjoituksissa keskittymiskyky oli jokseenkin tipotiessään lintujen laulellessa ja lennellessä ympärillämme. Lajien kirjo kasvoi kun lintulaudanhoitaja kävi lisäämässä muonavaroja pensaikossa riippuviin automaatteihin. Sarjan muistaminen lutviutui hyvin ja ulkoileminen oli mukavaa samalla kun muistin ohessa vetreytti myös kroppansa liikkuvia osia. Tämä talvi ei ole ollut paras mahdollinen pihatreeneille.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti