maanantai 11. heinäkuuta 2016

Wanha tawaraa


Sunnuntaina tehtiin päiväretki Billnäsin perinne- ja antiikkipäiville. Tarjolla oli kaikenlaista wanhaa ja retroa tavaraa, mutta myöskin uudempia lasiesineitä ulkomailta. Satuimme sopivasti kahden vesikuuron väliin, jolloin aurinko paistoi kuumasti. Perinnepäivät oli vallannut ratsastuskeskuksen. Parkkipaikat löytyivät isosta tarhasta ja maneesiin oli kastattu kaikkea leluista kirjoihin ja astioista huonekaluihin. Lisää myyjien telttakatoksia oli ympäröivillä piha-alueilla. 

Sain selvitettyä pari mystistä lasiesinettä sekä tietoa mahdollisista tekijöistä ja arvoista. Mitään en ostanut, mutta annoin silmien levätä kauniilla tavaroille ja vanhoilla käyttöesineillä puhumattakaan suomalaisesta värillisestä taidelasista. Saara Hopean työt erityisesti ihastuttavat ja ilahduttavat sisäistä muotokieltäni, kevyttä, kaunista, mutta kukkarolle käyvää. Yksi taulu ihastutti sekä tätini että minua - kaunis vanha tupa raameissa. Minun kukkarolleni liian kallis eikä onneksi ole vapaita seiniäkään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti