keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Vilpoista aurinkoista



Kielojen meri, kukat pieniä valkoisia helmiä, jotka odottavat tuoksun valmistumista puhjetakseen kukkaan.


Mielenkiintoista, että ennen vihertymistä monet puut ja pensaat aloittavat kesän eri värisenä. Kaiken maailman suvikukkia valmistautumassa kukkimaan, puita, pensaita, varpuja, rikkaruohoja....


Kasvikunnan lisäksi olen tänään katsellut perhosia, leppäkerttuja, muita pörriäisiä, fasaanipariskuntaa, peuroja sekä puolen tusinaa metsäjänistä, isoa keltaista rusakkoa ja kuunnellut lintujen konserttia veden loiskuessa. Lämpökerrasto oli tarpeen siellä, missä tuuli pyöri puuskina, mutta liikaa tyynillä paahteisilla paikoilla.


Täällä tykätään pinota puita.


Auringonlasku on oranssi ja häämöttää metsän takaa, mutta ikkunat on väärään suuntaan enkä pääse sitä kuvaamaan. Pilviä kerääntyi iltapäivällä taivaalle. Enimmäkseen ohutta harsoa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti