Kun arkiaamuisin tarvitsen kaksi herätyskelloa varmistamaan töihin lähdön, riitti tänä aamuna yksi keltavarpainen mustarastas katon reunalla. Tosin perjantaina simahdin nenä kirjanmerkkinä ja näin valaistuja unia enkä herännyt kellojen sotahuutoon. Ne kiljuivat itsensä läkähdyksiin kunnes käännyin oikeaan asentoon kuullakseni ulvovat pillit. Ehkä en ollut syvällä alitajunnan syövereissä kun lintu saapui parvekkeen yläpuolelle ja aloitti aamun kajosta kertovan aarian. Vilkaisin ikkunasta ulos huomatakseni, että aamuyö oli tummansininen. Aurinko ei ole vielä noussut - mene nukkumaan lintunen!
Jos valoa olisi enemmän, näkyisi keltaiset varpaat. Kasasin kevyen varhaisaamiaisen ja luin kirjaa kuunnellessani höyhenpeitteisen mölytoosaa ja odotin sen siirtymistä toiseen korkean paikan estradille. Ei se yleensä puolta tuntia kauempaa samassa kohtaa joikaa. Lokki liittyi mukaan ja kas, parvekehäirikkö siirtyi vähän kauemmaksi.
Kun auringonvaloa oli tullut tarpeeksi, lakkasi Rastilan kukonkorvike laulamasta ja lähti muihin hommiin. Tuli ihan hiljaista vähäksi aikaa ennen muiden tipujen aamulaulua. Tykkään kyllä vivahteikkaan rastaan melodioista, mutta joskus sitä vaan toivoisi, että lintukin voisi olla aamu-uninen. Huoh!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti