sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Korjauskoru

 
Töissä tietävät, että teen koruja. Siksi silloin tällöin tulee myös korjauspyyntöjä. Tämä kaulakoru oli tehty puuvillanaruun. Sen huonoja puolia ovat venyvyys ja helmien liikkuvuuden aiheuttama kuluminen. Vaihdoin salpalukon rapulukkoon samalla kun vaihdoin helmet vaijeriin. Sain koruun lisäaikaa sillä käytin sitä esimerkkinä korttelikerhon koruillassa. Kerroin osien valinnasta, helmien painoista ja mitä kannattaa miettiä kun tekee kaulakorua. Samalla purin korun suunnittelulaudalle ja kokosin sen helmet alkuperäiseen järjestykseen. Viimeisenä kohtana näytin yhden tavan päätellä koru ja lisätä lukot paikoilleen. Viimeksi kokosivat jokaiselle oman avainkaulanauhan. Uutta koruiltaa ei ole vielä järjestetty. Kevään pöpöt ovat jyllänneet vuorotellen osallistuvissa perheissä. Yritämme uudelleen kun kaikki ovat terveitä.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti