tiistai 18. maaliskuuta 2014

Oudot oireet

Piti mennä Hyvinkäällä viime viikonloppuna. Jätettiin väliin kun olen potenut outoja oireita. Päätettiin pitää puolin ja toisin lepoviikonloppu. Ei ole kivaa risteyttää viruksia käytännön elämässä. Levännyt olen, jos nyt käsivarret ovat olleet Kingin tiiliskiven vuoksi vähän jumpassa. 

Keskiviikkona aaamupäivällä ihmettelin kun sormet ja varpaat olivat jääkylmät. Loppupäivästä podin lievää päänsärkyä ... semmoista vähäistä jyskytystä, joka vaimeni aina auringolta suojautuessa. Ensimmäisen sarjan jälkeen alkoivat kitistä polvet (molemmat!) ja toisen jälkeen lihakset ryhtyivät sekakuoron epävireisiksi jäseniksi. Istahdin tuolille ja meinasin nukahtaa. Iltapalan jälkeen nukuinkin kellon ympäri.

Torstaina olin pirteä kuin peipponen koko päivän, mutta ääneni lakkoili minuutin ajan. Iltasella olin ystäväni luona hernekeitolla parantamassa maailmaa. Aloin ilman mitään syytä aivastella. Toivottavasti en siirtänyt oireitani ystävääni, sillä hänellä oli perjantai-iltana täsmälleen samat oireet kuin minulla keskiviikkona.

Perjantaina tunsin oloni niin hyväksi, että menin tunnille. Nukuin hyvin ja ponkaisin lauantaina aamupuurolle ennen yhdeksää. Tärkeimmät peurselintarvikkeeni (puuro, mehukeitto, banaanit ja leipä) olivat lopussa, joten pahimman tuiskun jälkeen kävelin kauppaan niitä noutamaan. 
Samalla kaavalla tänäänkin, mutta yskähtelin muutaman kerran ja nokka tuntuu tukkoiselta. Ei kuitenkaan mitään sellaista, joista yleensä nuhaisena kärsin, jolloin kaikki aistit ovat tukossa: ei hasita, maista, näe eikä kuule mitään. 



Outoja ovat olleet muutkin kuulemani sairauskertomukset tämän talven tautien osalta, Tosin viime syksynä podin pitkin syksyä samanlaisia outoja oireyhtymiä kunnes marraskuussa joku nuhapöpö tuli oikeiden avaimien kanssa ja sai nenäni vuotamaan kuin Niagra. Tosin jääkaappimaisella työhuoneellani taisi olla osuutta asiaan. Seurataan tilannetta ...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti