perjantai 20. heinäkuuta 2012

Kesäkuun helmeilykokeita



Kun mikään ei huvita, voi vapaasti testailla kaiken näköistä, mitä muuten ei ehkä tulisi kokeiltuakaan. Kesäkuun helmeilyillan tuloksia. Punainen kirjava kiekkojen koru jäi omaan kaulaan. Ahkerasti olen sitä pitänyt eikä massakiekkojen ole käynyt kuinkaan. Hyvin ovat pitäneet värinsä ja muotonsa, vaikka ovat joutuneet hankaukasen kohteeksi (pakollinen palloketju).

Pitkään aikaan en olekaan käsitöitä tehnyt. Nyt on välillä tullut sellaisia puuskia, että jospa nämä yhdistelisi, niin mitähän tulisi. Liekö kesänuhan syy, että tavaroiden esiin kaivaminen on tuntunut liian vaivalloiselta ja yritys on jäänyt odottamaan seuraavaa helmien seireeninhuutoa. Sama kohtalo on myös langoilla ... tosin en vieläkään ole saanut "kutomakoneelleni" mitään toimivaa alustaa, sillä sitä ei voi kiinnittää ohimennen ruokapöytään ellei halua kiinnitysruuvien jälkiä ikuistaa pöytälevyyn.

2 kommenttia:

  1. Vai massakiekkoja nämä - aika tasaisilta näyttävät eli hyvä lopputulos! :)

    VastaaPoista
  2. No, parempaakaan en keksinyt kun eivät ole lasia eivätkä muovia vaikka ovatkin kevyitä.

    VastaaPoista