sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Raksuja

Sain työkaverilta ihanan siemenkeksiohjeen (mistä lie on sen löytänytkin), jota sovelsin heti sekä suolattomana että sokerittomana versiona. Kokkailen niitä suurin piirtein kuukauden välein, koska näihin jää yhtä varmasti koukkuun kuin sipseihin ja kekseihinkin eikä liikasyönti tässäkään tapauksessa ole hyväksi. Vastaanotto on ollut kaksijakoista. Toiset tykkää ihan hirmuisesti ja toiset nyrpistävät nenänsä kippuraan kun kuulevat millä aineilla suola ja sokeri on korvattu. Kummassakin tapauksessa sekä innokit että inhokit ovat olleet varsin yllättäviä henkilöitä. Mielenkiintoinen tapa oppia tuntemaan uusia yllättäviä piirteitä lähipiirinsä ihmisistä. Taidan jatkaa mielenkiintoisia pistokokeita talven aikana. Aina ei varmaan kannata kertoa etukäteen, mitä mihinkin tuotteeseen on tuupannut.
 
Suolan olen korvannut valkosipulilla, lipstikalla ja muilla voimakkaan makuisille yrteillä. Sokerin sijasta olen käyttänyt vaahterasiirappia, marjoja, marjajauheita tai sokeritonta marjakeittoa. Suolaisissa raksuissa on enemmän siemeniä kun taas makeisiin kekseihin olen laittanut enemmän mantelia, pullamausteita, oikeista hedelmistä puristettuja mehuja (ei siis sokerisia hedelmämehuja). Manteli saa kirpeän lisämaun sitruunasta, joka ei maistu ollenkaan liian kitkerältä kun mukana on vaahterasiirappia. Yhdestä taikinasta tulee vajaa pellillinen raksuja.

Ohje raksuihin:
  • 3 suurta munaa
  • 10 rkl seesamin siemeniä
  • 10 rkl auringonkukan siemeniä
  • 3 rkl pellavan siemeniä
  • 6 rkl kaurahiutaleita
  • 2 tl merisuolaa
  • 4 rkl jauhettua mantelia
  • painele leivinpaperin päälle pellille ohueksi levyksi
  • paista 150 asteessa 20-30 minuuttia (paistoin enemmän kun tykkään rapsakammasta)
  • viipalaoi taikina- tai pitsapyörällä taikina sopiviksi ruuduiksi
  • jäähdytä
Mantelipähkinä keksit (useamman ohjeen sovellus):
  • (2 munaa)
  • 2 dl mantelijauhoa
  • 2 dl seesamin siemeniä
  • 2 dl pähkinärouhetta
  • 2 rkl kaurajauhoa
  • vaniljaa (tai vaniljasokeria) maun mukaan
  • sitruunan tai appelsiinin mehu
  • 3-5 rkl vaahterasiirappia (tai hunajaa) maun mukaan
  • painele leivinpaperin päälle pellille ohueksi levyksi
  • paista 150 asteessa 20-30 minuuttia (paistoin enemmän kun tykkään rapsakammasta)
  • viipalaoi taikina- tai pitsapyörällä taikina sopiviksi ruuduiksi
  • jäähdytä
Huom. Mantelikekseissa voi jättää munan pois, koska vaahterasiirappi ja hunaja toimivat tahmatassuina taikinan muille osille. Kuivatin keksit uunin jälkilämmössä ja hyvin pysyivät koossa vaikka pehmeitä olivatkin.

Huomaan olevani ruoanlaitossa samanlainen soveltaja kuin koruohjeiden kanssa. Ihan kiva idea, mutta jos sitä vielä muuttaisi noin, niin tuliskohan siitä vielä parempi tai ainakin miun maun mukainen ;)

2 kommenttia:

  1. Tuo eka kuulostaa niin herkulliselta, että taidanpa kokeilla sitä joku päivä =)

    VastaaPoista
  2. Nami nami, jaha ehdin niin teen taas kuukauden raksut ; )

    VastaaPoista