maanantai 29. kesäkuuta 2009

Pyöryköitä Kiinasta

Kiinasta tuotiin upeita helmiä tuliaisiksi. Suurin osa oli rannekoruina, mutta saatesanoina sain kehoituksen purkaa ne ja tehdä jotain uutta kaunista. Sormia syyhyää, mutta ipanat tulevat kylään ja heidän pitäisi mahtua muutamaksi yöksi pipanaboxiin, joten kokoan helmet hyllyyn odottamaan, koska sopivien parien löytämiseksi pitää lattialle kumota erinäinen määrä muutakin tavaraa. Helmet ovat isoja, myös reijät ovat isoja, ja mahdollistavat nyörikorujen teon. Ajatukset vilistävät tuhatta ja sataa. Täytyykin kirjoitella niitä ylös ettei unohdu.

Yhden niistä halusin säilyttää kuitenkin rannekoruna. Ilta-auringon viimeiset säteet välkehtivät fluoriittihelmissä ja auttoivat lopullisessa päätöksen teossa.

Isoja turkooseja kissansilmiä, vaaleanpunaisia ja valkoisia kimaltavia lasihelmiä sekä pussillinen foliolasisydämiä Muranon tapaan (luki saatelapussa).

Isoja ruusukvartsipalloja ja rannekoruna tosi painava, joten siitä voisi kehitellä korusetin tai pari. Pitkään pohdin rapumaisen onnenkiven aventuriinien kohtaloa fluoriittien kanssa, mutta nämä pallukat edesauttavat muutaman pitkään pohdinnoissa olleen lahjan toteuttamisen, joten leikkasin nauhan poikki. Kolmas nauha näyttää fancy jaspikselta. KIITOS Ilopillerille !!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti