sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Kukkien meri

Elämme kesän parasta aikaa. Vaikka päivät olisivatkin vilpoisia niin yöt ovat valoisia (paitsi nyt ukkosmyrskyn jälkeen on pimeää). Tänä keväänä kaikki kukat ja pensaat ovat kukkineen runsaina. Tuoksut ovat huumaavia puistossa kävellessä. Tänään auringon paahteessa totesin kastanjan kukassakin olevan vienon makean tuoksun. Ei se haisuissa pärjää tuomille tai sireeneille, mutta vieno tuoksu oli todella riemastuttava kokemus. Sen lisäksi kukinto on kaunis vaikka yleensä niitä ei pääse ihailemaan normaalikasvuisen nenän korkeudella.

Tänään näin varmaankin yhtä monta vespaa kuin olen eläissäni nähnyt yhteensä. Kulkueessa, joka kulki stadionilta Mannerheimintietä keskustan suuntaan oli uutta ja vanhaa mallia peräkärryillä ja ilman. Keskustassa satuin kulkemaan sambaajien ohitse. Kulkueiden lisäksi satuin uutisista huomaamaan, että Sokoksen edessä oli tempaus kadun uusiokäytöstä. Autoille varttujen alueiden valloitus. Liikennepoliiseilla oli tänään yllin kyllin työtä vispatessaan liikennevalojen sijasta kulkulupia. Helsingin syntymäpäivä viikkoon mahtuu monta tapahtumaa.

Ennenkuin kaksosten aika menee umpeen ja siirrytään rapumaisiin juttuihin, on syytä esitellä ainakin yksi horoskooppi koru. Kaula- ja rannekorut sampanjan värisistä helmistä: kristallia ja lasihelmiä. Palkaksi sain kunnon halauksen.

4 kommenttia:

  1. Kiitos. Hempeä, herkkä ja kevyt kuin hattara, mutta bling ;)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuva tuo moottoripyörä ja syreenit taustalla, tuttu paikka.

    VastaaPoista
  3. Kiitos. Tuli vähän hoppu ja rajaus on vähän sitä sun tätä kun halusin sireenipuskien lisäksi myös tuon moottoripyörän.

    VastaaPoista