perjantai 15. toukokuuta 2009

Sattumia

Eli satunnaisia otoksia lomani ajalta.

Koivun kyljessä silmä ja sen toisessa kyljessä parrakkaan miehen kasvot.

Hevonen parvekkeella Hakasalmen huvilassa liittyy ajankohtaiseen näyttelyyn: Varokaa mustalaisia.

Ilta-auringon leikittelyä uusissa lehdissä ja vanhoissa tupsuissa.


Varjon puolelta saa näyteikkunan läpikin kuvattua ilman heijastuksia. Nämä kauniit namiot Kaisaniemestä.


Kaksi rentouttavaa lomaviikkoa on taas hurahtanut ihan huomaamatta. Sää on ollut ulkoilua hellivä, joten kotikolon siivous on jäänyt minimiin. Hampaat kunnostettiin melko vaivattomasti. Pientä viilausta on vielä jäljellä, mutta muuten kakkuhakut toimivat oikein hyvin kunhan vaan muistaisi, että nyt etuhampaitakin saa käyttää. Kun on puolitoista vuotta paloitellut ruoan pieniksi paloiksi jo lautasella, on vaikeaa opetella syömään normaalisti. Ruisleipää on kulunut ylenmäärin tällä viikolla ja vihanneksiakin olen syönnyt raakana sellaisenaan. Porkkanoihin en ole vielä iskenyt uusia teräaseitani, mutta eiköhän sekin korjaannu kesän aikana.

2 kommenttia:

  1. Sinä siis voit ottaa hymyillen ja rouskutellen kesän vastaan ;-)

    VastaaPoista
  2. :) Jep, ihan kaikkea en vielä ole kokeillut, mutta jahka ehdin, niin testaan hampaitani mangoon ja porkkanaan. Omenat ja ruisleipä ovat olleet viikon hitti. Ihana kun ei tarvitse varoa jokaista haukkausta vaan voi ihan tavallisesti syödä.

    VastaaPoista