maanantai 4. toukokuuta 2009

Nuppuja

Vappureissusta kotiin tullessani aukaisin parvekkeen oven tuuletukseen. Hoksin omenapuuni aukaisseen pitkään supussa olleet lehtensä ja tehneen paljon upeita punaisen hohtavia nuppuja. Kukat poksahtavat valkoisina auki, vaikka nuput ovatkin näin kauniin punaisia. Muistin onneksi kastella kukat ennen reissuun lähtöä. Lämpimät aurinkoiset päivät ovat tehneet loput. Kohta pääsen pukeutumaan kelta musta raidalliseen kostyymiin mehiläisen korvikkeeksi. Yleensä omenapuuni kukkii kasvihuonemaisessa ympäristössään ennen kuin hyönteiset heräävät talviunestaan. Siksi surisen pumpulipuikko kädessäni omenapuun ympärillä kun terälehdet aukeavat. Ahkeran kastelun ja kanakorvikkeen myötä jään odottamaan mahdollista satoa.

2 kommenttia:

  1. Tämän kuvan tullessa esiin ajattelin, että onko jo noin pitkällä että omppupuukin kukkii, hämäystä ;-) Sinulla riittää pörräämistä, muista sitten myös pitää ääntä.

    VastaaPoista
  2. Jo vain surisen niin että pörriäisetkin hämääntyvät ;)

    VastaaPoista