maanantai 29. syyskuuta 2008

Onnen pipanoita

1) Viime viikolla olin lomalla. Aurinko paistoi tarjoten aivan mahtavat ulkoilupäivät. Kipitin kamera kaulassa pitkin poikin kaupunkia nauttien aikatauluttomasta omasta ajasta.

2) Luonto tarjosi parhaimman väriloistonsa ja kaupunki näyttäytyi uudessa valossa.


3) Sain tänään sienimetsässä otetut kuvat ladattua tietokoneelle. En kortinlukulaitteella vaan vanhalla rakkaalla pienellä Ixuksellani. Ystäväni korjasi ja sai sen toimimaan, vaikka kamerakauppias antoi jo sille teurastuomion. Ílmeisesti olisin ollut heille tuottavampi ostamalla uuden pikkukameran käyttööni. Kiitos avusta! Suupieleni venyvät korvasta toiseen u-muotoisena kaarena.
4) Pärnun kuvausmatkan kuvatkin näyttivät jokseenkin onnistuneilta. Kaikkea en toki ole reilusta tuhannesta kuvasta vielä katsellut kun toinen tuhat on vielä käsittelemättä alkuviikon kotikaupungin kuvauksesta. Viime torstaina nautin kauniissta auringonlaskusta merenrannalla.

Tunsin itseni alastomaksi tassutellessani tänään aamulla asemalle ilman kaulassa roikkuvaa kameraa. Muutaman kerran käteni haroivat tyhjää yrittäessäni lomani aikana omaksumani tavan mukaan tallentaa kaikkea kaunista myös muistikortille. Jee, Ixus pääsee heti kohta töihin.

1 kommentti:

  1. Kiitos kommentistasi kuvablogissani. Olet todellakin kuvannut saman vaahteran kuin minä! :)

    VastaaPoista