Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaapelitehdas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaapelitehdas. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. toukokuuta 2022

Kässäfestarit


Sadepäivää oli hyvä viettää Kaapelitehtaalla Kässäfestareilla. Koronan aikana sisäpiha oli uusittu ja ne olivat saaneet lasikatteen.




Instagramissa (@tuulamaaria) ja YouTubessa virkkaus ja neuleohjeita julkaiseva Tuula Maaria kertoi sosiaalisen median sudenkuopista ja mitkä asiat vaikuttavat suosion algometriin tai mahdollisiin mainostuloihin. 


Haluatko persoonalliset tennarit? Käy tutustumassa Instagramissa @kenkämaakari tai www.kenkamaakari.fi

Tekijä Aleksi Lydman kertoi kaiken lähteneen omista liian isoista jaloista, johon ei löytynyt kuin mustaa ja valkoista perusmallistoa. 



Molla Mills kertoi kuulumisiaan ja uudesta kirjasta. Festareilla oli pieni näyttely kirjan malleista. 


Suomen ensimmäinen netissä toimiva käsityötarvikkeiden kirpputori lähti omista tarpeista myydä vanha asunto ja päästä eroon ylimääräisestä tavarasta ennen muutto. Facebookin myyntiryhmät eivät houkutelleet, joten syntyi Kässäkirppu.

Kässäkirpusta on kirjoitettu KaksPlussan blogissa tammikuussa 2022.

Minäkin löysin Kirpun pöydältä Auringonkukan väristä puuvillalankaa, joka on aina loppu vakikaupoissani. 

Kotiin lähti Vanerikon lankavahti, jonka lokeroihin voi säilöä lankojen lisäksi myös keskeneräistä helmitöitä. 

Mielenkiintoinen oli myös Urmas Veersalun esitys Himmeleistä. Hän käyttää jäviruokoa olkien sijaan. Joulukuusen korvaaminen himmelillä on ihan järkevää tosin kumpikaan ei mahdu minun kotiini. Hänellä oli valmiiksi pätkittyjä ruokopaketteja myynnissä, mutta itse taidan pysyä putkihelmissä. 
Lisätietoja Himmeli.net (kielet Suomi Viro)

Minulla kävi tuuri, sillä aina kun olin ulkona, sade piti taukoa. Muulloin satoi kuin saavista ja tuuli oli navakkaa. 

perjantai 10. toukokuuta 2019

Kässäfestarit


Kävin Kaapelitehtaalla ensimmäisillä Kässäfestareilla. Sisäänpääsymaksu oli maltillinen 10€ ja kahden päivän oleilun olisi voinut lunastaa halvemmalla. Koska minulla oli koko päivä aikaa, istahdin ensimmäiseen pajaan, jossa tehtiin huovasta käsikoru. Paja liittyi Kankaanpään opiston opiskelijan näyttötyöhön. Rannekkeet, huopakukat ja kiinnityslenkit oli valmiiksi leikattu, mutta muuten suunnittelin ja ompelin itse. Tein vähän löysemmän kun en kireistä makkarankuorista pidä. Olen viimeksi ommellut käsin 40 vuotta sitten, mutta onneksi helmitöitä on tehty neulan ja langan kanssa. Aikaa ompeluun meni tunti, mutta kuulin paljon mielenkiintoisia asioita eri opiskelulinjoista ja -vaatimuksista. Samalla rauhoituin, pääsin festarifiilikseen ja viihdyin siellä sulkemiseen asti.


Kehyskudontaa ja ystävänrannekkeita jättikoossa.



Esityslavoja oli kaksi. Toisessa oli paljon yleisiä luentoja, mutta myös risulinnun rakennusopastus. Toiselle lavalle en ehtinyt kertaakaan kun kuuntelin sivukorvalla ykkölavan somekanavista, käsitöiden vaikutuksesta aivoille ja Tuunaajamutsin kierrätysvinkkejä. 


Kaikkea ihailin, mutta kaikkeen en kajonnut. 
Paperi- ja korttiskartelun olen lopettanut. 
Lankoja ja kangasta löytyy kotoa, joten päivitin vain korutarvikkeita. 


Välipalaa sai festarikahvilasta ja Kaapelin omassa, jossa oli vähän laajempi tarjoilu.

maanantai 11. maaliskuuta 2019

Taidetta Kaapelilla


Taidemaalariliiton Teosvälitys 9.3.–17.3.2019
600 taiteilijaa – 1700 taideteosta    

Kaapelitehdas, Merikaapelihalli Tallberginkatu 1 C, 00180 Helsinki 
Avoinna: ma–pe 12–18, la–su 11–17. 
Vapaa pääsy. 
Yleisöesittelyt lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12 ja 14. Tervetuloa!