perjantai 8. kesäkuuta 2018

161. Arktinen tuuli


Aamu ja ilta

Kuvina näyttää niin auringon hellimän lämpöiseltä, mutta todellisuus on arktinen. Aamulla ei tuullut ja tuoksukin oli kesäinen, mutta kotiin lähtiessä olo oli kaikkea muuta. Tuntui kuin julma huhtikuu olisi tullut takaisin. Käsineitä kaipasin. Onneksi oli kaulaliina matkassa ja lippis kassissa. Niitä paikkoja, joihin tuuli ei osunut, oli vähän. Niihin jäin kotimatkalla nauttimaan auringosta. Kotipihaltakin löytyi metri kertaa metri läiskä, jossa pystyi tekemään pienen sarjan taijia. Pienenä ongelmana oli, että se sijaitsi keskellä kulkuväylää eikä ollut kovin turvallinen kun silmät piti olla selässäkin. 

Viikonlopuksi on niin paljon ohjelmaa, ettei tiedä miten jakaantuisi. Iltaisin jatkuu valokuva-arkiston penkominen, muuten päivistä pitää heittää lanttia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti