perjantai 1. kesäkuuta 2018

154. Pilvinen ilta


Kesäkuun ensimmäinen päivä alkoi sinisellä taivaalla ja kohtalaisen kovalla tuulella pohjoiseen suuntaan kääntyneestä sillä perusteella, että kahvi tuoksui aamusella (Pauligin paahtimo sijaitsee koillisen puolella ja tuoksu leijuu tänne vain tietyillä tuulen suunnilla).


Töissä ikkunasta tuleva valo pätki satunnaisesti ja ulos katsoessani taivaalla oli pilviä. Ilman takkia pärjäsi ihan hyvin vaikka olikin tottunut helteeseen. Kotiin lähtiessäni idän suunnan pilvet näyttivät jopa myrskyisiltä, muttei ilta kotipiitissä lopulta näyttänytkään kovin paljon kummemmalta. Outo ilmiö kuitenkin kun viime viikkoina tottunut pilvettömään taivaaseen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti