tiistai 12. toukokuuta 2015

Kevään herkkuja

Kevään kuvausreissu Lohjansaarelle jäi ajateltua lyhyemmäksi ilmatieteilijöiden luvatessa loppuviikoksi myrskyisää säätä sateen kera.
 
 
Aikaisempien vuosien tapaan olen tottunut kuvausreissuillani katselemaan muunalaisiakin aarteita kuin kevään kauneutta. Samalla tulee kartoitettua, mistä löytyy syksyllä poimittavaa tai miksei myös kesälläkin kun löysin muutaman ahomansikan kukan suojaiselta paikalta. 
 
 
Marjapensaiden kukista ovat kiinnostuneet muutkin kuin ihmiset. Leppäkertut hoitelivat omia laidunmaitaan.
 
 
Mustikka kukkii ja pölyttäjiäkin näytti olevan runsaasti.
 
 
Iso korvasieni - puhdas ja madoton. Löytyi läheltä syksyistä kantterellipaikkaani.
 
 
 
Maanantai-illan auringossa törmäsin kukkia kuvatessani myrkylliseen kultaan, korvasienien esiintymään. Tuloksena iso hedelmäpussillinen herkkukeiton aineksia. Löysin korvasienien parven suurin piirtein samalta kohtaa molemmin puolin kärrytietä. Molemmat pläntit näkyivät tielle ja yksi kasvoi ihan mustalla alustalla ojan rinteessä. Koska mökille ei ollut pitkää matkaa, kävin hakemassa pussin ja sieniveitsen, jotta sain muhkurat siististi irti kasvupaikoiltaan. Sienien mukana taisi tulla isohko etana, joka piilotteli kurvien kierteissä. Muut matoset, jotka olivat näkyvillä, leikkasin pois jo poimiessa. Yksi pitkä liero kurkotteli juuri ulos kun lähestyin veitseni kanssa sen asumusta. Leikkasin sitten lieron yläpuolelta lakin pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti