sunnuntai 4. elokuuta 2013

Elokuu





Elokuun lämpimissä illoissa on oma tuoksunsa. Olisikohan aika jatkaa kirjoittelua, vaikka käsityöt ovatkin vielä lomalla Rusinan pesän helteiden vuoksi. Ulkona vain 21, mutta sisätilat hohkaavat 31 asteessa. Viime vuonna väänsin sisätilan termostaatit päälle vasta lokakuun puolessa välissä. Ei ihme, että töissä tuntuu vilpoisalta ja näytän eskimolta villapaidassani ; )

2 kommenttia:

  1. Ihania ovat elokuun illat ja aamutkin. Tänä aamuna istuin rappusilla, terassi vielä keskeneräinen. Silmiini osui jänis/rusakko loikki tietä pitkin, oudon värinen, vaalean oranssi!! Kameran kun hain, oli mennyt johonkin pihaan ja sama kävi kun meni toiseen suuntaan, ei kuvaan halunut. Oli tunne, että ei ollut todellinen ;-)

    VastaaPoista
  2. Hih, voisit kirjoittaa muistelmat otsikolla Punainen pupu ja muite kertomuksia ; )

    VastaaPoista