lauantai 29. joulukuuta 2012

Huurrekuorrutus

Kun lähdin kotoa aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja pakkasta oli kymmenen astetta miinusta. Metromatka keskustaan ei tuonut mitään uutta säähän, mutta jo junan ikkunassa katselin sumun riekaleita Hakaniemessä ja Linnanmäen kalliolla. Pasilassa paistoi aurinko. Join lämmintä kahvia ja luin dekkaria. Tikkurilassa tuli kuuma ja riisuin takin. Samalla hämmästelin hernerokkasumua, joka oli vallannut maiseman. Hyvinkään asemalla ulkoinen kosteus tainnutti mielen ja kuuntelin junan sähkölankojen ritinää sekä pieniä turkoosin kirjavia sähköisiä purkauksia. Kävelysillälle päästessäni kaivelin repun pohjalta pikkukameran ja ikuistin kosteuden verhoman ympäristön muistikortille. Sormikkaita ei tullut mukaan eikä paksuilla thinsulaten lapasilla pysty hallitsemaan pieniä nappuloita kameran kyljessä. Nakkisormet jäätyivät paljon herkemmin kuin  tiistain pakkasillassa, jolloin silloinkin säädin kameran nappuloita paljain käsin. Vuorotellen oikeaa ja vasenta kättä käyttäen räpsyttelin kuvia. Välillä oli ihan pakko kävellä pidempi matka kun kylmä ja kostea puhalsi vasten kasvoja. Lopulta kaivoin uuden patterin repun pohjalta. Samalla kiersin vähän pidemmän mutkan kautta ihaillen talven taidetta.










2 kommenttia:

  1. Hienosti on huurrutettu oksia, katselin ikkunasta ulos ja totesin että olisi voinut käydä kuvaamassa, olin vaan niin laiska että en lähtenyt. Kummallista sumua myös näkyi meilläkin.

    VastaaPoista
  2. Tuskin olisin minäkään kuvannut ellen olisi kävellyt asemalta.
    Kotimaisemissa olisi saattanut tulla ihan toisenlaisia kuvia.

    VastaaPoista