sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

184. Kesähäät


Olin hankkinut kesähäihin 2008 pitsimekon ja siihen sopivan intianpuuvillaisen ohuen, mutta pitkähihaisen paidan. Asu on ollut Hyvinkäällä vaatekaapissa ja päälläni joka toisessa juhlassa sen jälkeen. Äidin samaa sävyä oleva liivi on lämmittellyt vilpoisempina päivinä juhlimista. 

Eilen morsiamen isä epäili, että olen saanut ennakkotietoa häiden teemaväreistä kun olin pukeutunut samaan väriin kaasojen viittojen kanssa ja sulauduin salin koristeluun. Kameran kantajalle se oli vain hyväksi. 

Häissä oli virallinen kuvaaja, mutta pyörin mukana kuvaten oman tyylini mukaisesti. Samalla pidin silmällä kuvaajaa etten vahingossa pyörähtänyt hänen eteensä. Toki hän otti kuvia minusta siinä kuin muustakin hääväestä. Ainakin kerran siirsin silmäni katsomaan ohjelmaa sen sijaan, että olisin "irvistellyt" kuvaajalle. Naama kuvaajan suuntaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti