sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Arkadiankadun ratikkamuseo

 
HKL järjesti 70 vuoden toiminnan kunniaksi pienimuotoisen historiallisen kavalkadin Arkadiankadulla. Mukana oli eri aikakausien ratikoita, raidetyövälineitä sekä linja-auto.
 
 
Henkilökunta oli pukeutunut museotaimineisiin ja jakoi historiatiedon lisäksi ilmapalloja. Säänhaltijat olivat suosiollisia. Vesisade alkoi heti kun katu oli tyhjä.
 
 
Tuuli oli pohjoisesta ja sambaajien rummutus pyyhkiytyi eteläisiin kaupunginosiin. Samoilin lopun muissa osissa kaupunkia ja kävin leffassa. Senaatintorilla olisi saanut myös mielenkiintoisia kuvia. Ainakin kotiin palatessani, kaupungilla käveli hervottomia pukuja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti