torstai 5. tammikuuta 2012

Opaskoira

Tänään toimin opaskoiran tehtävissä eli saatoin nuoren neidon Tampereen junasta linja-autoasemalle pitkän matkan linjojen bussiasemalle. Vaikka reitti on hyvin yksinkertainen, ei se kuitenkaan ole ihan viivasuora kun visuaalista näköyhteyttä asemalta toiselle ei ole. Kun Kaisaniemestä on alikulkutunneli Elielin aukiolle, niin eikös sitä voisi jatkaa vielä vähän esim. Narinkkatorille asti.

Vaikka itse kuljenkin talvipakkasilla pikkukengissä Kampista rautatieasemalle tai Stockmannille ja Akateemiseen kirjakauppaan jo olemassa olevia tunneleita pitkin, ei niiden käyttäminen ulkopaikkakuntalaiselle ole niin itsestään selvää. Hankalaksi asian tekee vielä se, että nykyiset tunnelit kulkevat mutkan kautta Kamppiin. Itsekin joudun Forumissa vähän hakemaan oikeaa suuaukkoa kun organiseeraavat tiloja uudelleen. En minäkään siellä joka päivä pyöri.

1 kommentti:

  1. Hienoa, hyvä mieli itselle tuollaisesta tulee.
    Mökillä olla möllötän, nautin mansikoita, sulatin pakkasesta ;-)

    VastaaPoista