perjantai 3. heinäkuuta 2009

Ice Age 3

Ipana ja Mörökölli ovat vallanneet pipanaboxin taa muutamaksi päiväksi. Ensimmäisenä päivänä kävimme elokuvissa katsomassa uusimman Ice Age -elokuvan. Mitähän ne kriitikot höpäjää jatko-osien epäonnesta. Me ainakin naurettiin silmät sikkurassa vatsamme kipeiksi, vaikka ollaankin kaikki eri ikäisiä. Iltaa jatkettiin rannalla korttia pelaten sillä kotini on iltapäivisin kuin leivinuuni (ikkunat lounaaseen). Kumpikaan ei suostunut uimaan merivedessä mitä nyt kävivät vilvoittelemassa varpaiden kärkiä rannalla. Kotiin lähdettiin auringon laskiessa ja kaikkien ihot hieman punoittivat. Eräs sorsapariskunta ihastui kolmikkoomme kovin. Ne olivat alvariinsa työntämässä nokkansa peliimme. Ei auttanut minkäänlainen hätyytys. Kun nakkelimme kiviä avoveteen kauemmas, ne uivat toiveikkaasti tutkimaan minkälaista syötävää heitimme pois niiden iloksi. Vedessä uiskenteli myös pieni pörröinen palleroinen, joka ei selkeästi kuulunut näiden joukkoon. Liekö eksynyt emostaan. Ihmisiin se ei luottanut vaan ui vinhaa vauhtia kauemmaksi jos otimme askeleen rannan suuntaan. 21 astetta oli vielä vähän aikaa sitten mittarissa. Aamuksi luvattiin vähemmän.

2 kommenttia:

  1. Minäkin haluaisin mennä tuota kuvaa katsomaan, ei vaan tule lähdettyä. Eilinen Helsingin reissu meni ostosten tiimellyksessä eikä kuvan kuvaa tullut sieltä otettua, toiste sitten.

    VastaaPoista
  2. Tuttu tilanne. Taidan jättää omani lauantainakin kotiin kun lähdemme nuorten neitien kanssa alennusmyyntikierrokselle. Känny oli käytössä Lintsilläkin ja jotkut kuvat olivat ihan julkaisukelpoisiakin (ihme kyllä).

    VastaaPoista