perjantai 8. tammikuuta 2010

Pöperöpäivä

Turkoosin värisiä rannekoruja, jotka menivät joululahjoiksi. Yksi onnekas sai vielä samaan sävyyn kuuluvat korvakorutkin. Korujen kantajana iloisen hymyn omistava mukini, joka jo pitkään on kantanut klemmareita ym pientä sälää kupissaan teen tai kahvin sijaan.

Luulisi eilisen happipitoislla liikunnallisella toiminnalla olevan jotain vaikutusta uneliaisuuden lisääntymiseen etenkin jos syö masun täyteen pakastettua makaroonilaatikkoa. Eikä mitä, pienen levollisen lukuhetken jälkeen puuhastelin huushollissani kuin patteripupu läpi yön sillä seurauksella, että menin nukkumaan aamulla varhain. Kuuden tunnin aamu-unien jälkeen nousin taas ylös nälkäisenä.

Lunta tuprutteli läpi viime yön. Se pöllähteli yhä kun nousin ylös ihmettelemään, mitä tänään tekisin eikä meinannut loppua millään. Hyvällä omalla tunnolla aukaisin eilen kesken jääneen romaanin ja lueskelin sitä. Jossain vaiheessa kävi mielessä, että odottelin jotain viestiä, mutta unohdin sen saman tien. Havahduin ilta kymmeneltä siihen, että ulkona näytti aika kirkkaalta, vaikka olikin pimeää. Lämmintä päälle ja ulos ihailemaan luonnon lumitaiteen mestariteoksia. Kävelin talon pariin kertaan ympäri ja seisahduin pihalle harjoittelemaan taijia. Naapurirapun noutaja jähmettyi kesken iltalenkin töllöttelemään heilumistani. Omistaja sai ihan kunnolla vetää kaulapannasta ennen kuin hoksasin tervehtiä molempia selvällä Suomen kielellä. Toiset treenaa aamuisin, mutta minulle sopii paremmin illat tai ainakin päivän päätteeksi. Jokaisella on oma vuorokausirytminsä ... minulla se on iltapainoitteinen .

3 kommenttia:

  1. Kauniit turkoosin sävyt noissa koruissa :)

    VastaaPoista
  2. Hih, vai jähmettyi koira, jospa sekin teki jotain liikkeitä ;-)
    Mökille tultiin, ei paljon mitään nähnyt kun ei vielä ollut pihavaloja sytytetty, aavemainen olo oli. Onneksi hella vetää saa lämmintä, +14,9 oli sisällä nyt jo +16.

    VastaaPoista
  3. Smurfette: Kiitos ... sainkin niitä vähän aikaa etsiskellä, mutta viimein löytyi.

    Tia: Taijin harjoittelu tuntuu aiheuttavan outoja reaktioita sekä ihmisille että eläimille. Luppakorvat nousivat ja laskivat, joten ehkä se sai jonkulaisen tartunnan ;)

    VastaaPoista