lauantai 31. heinäkuuta 2021

Banaanijuttu


Kävin noukkimassa ruokaa viikonlopuksi ja ensi viikon työpäivien alkuun Vuosaaren Columbuksen K-marketista. Muuten oli niin uivelo oli eilisen piikki2 jälkeen, mutta tämä näky sai aivot hereille. Ou-jee!
 

perjantai 30. heinäkuuta 2021

lauantai 24. heinäkuuta 2021

Hyvinkään taidemuseo: silmän ruokaa

Eilen kävin nauttimassa silmän ruokaa ja rupattelemassa ystävän kanssa Hyvinkään taidemuseossa sillä aikaa kun vanhempani kävivät hoitamassa varpaitaan.


Näyttely alkoi sukupuuttoon kuolleiden eliöiden lippukujalla. 2000-luvulla on kadonnut viisi eli puolet lippukujan eliöistä, surullista. Alla luettelo kunniakujan eliöistä. 




Merja Puustisen ja Andy Bestin Happy Valley oli kaikkea muuta kuin onnellinen.


Iloisista väreistään huolimatta teokset olivat kaoottisia ja levottomia, mutta niin on sota ja terrorikin, mutta kerrankin seiniin sai piirtää luvallisesti ja toivotusti.


Ilmapallotekniikalla toteutetut veistokset muuttivat tilan ilmanpainetta ja kohinan lisäksi vaikuttivat tasapainotekniikkaani epämukavasti. Se oli yksi syy etten jäänyt värittämään suomuja tai piirtelemään omia tikku-ukkoja seiniin, vaikka sitä toivottiin.  


Terho Sakin veistokset ovat tulleet tutuiksi aikojen myötä Hyvinkäätä kierrellessä.


Sattumalta näin Hyvinkään hautuumaalla taidemaalari Rantamäen hautakiven (kiven tausta erottui muista) ja museossa hänen työnsä. Ilmankos nimi oli tuttu, olen sitä katsellut aikaisemminkin.


Kullatut ovenkarmit 😁 somisteineen saavat nauramaan. Askartelijan ajatukset alkavat rullaamaan tiettyyn suuntaan. 

keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Kävelyretki mäntykankaalla

 


Hausjärven hautausmaan uusi puoli sijaitsee mäntymetsässä.


Mustikat on tehty pieniin kuoriin tänä vuonna.


Viljapelto lainehti kauniin keltaisena. 


Hyvinkään Rauhannummelta löytyi tuttavien lisäksi myös taiteilijoita, joiden kivet ovat omintakeisia. 

tiistai 20. heinäkuuta 2021

Lounais-Hämeen kierros

 

Lounais-Hämeen kierroksella käytiin Tammelan hautausmaalla katsomassa tuttuja nimiä. 


Jos Tammelassa käydään, niin kurvataan myös Ojalanmäkeen Forssaan. 


Tammelassa syötiin perinteisesti Martin Krouvissa. 


Tammelan kivikirkko tien toisella puolella.


Oy Forssa Ab:n (puuvillatehdas) perustajan Axel Wilhelm Wahrenin perheen hautamuistomerkki. 

maanantai 19. heinäkuuta 2021

Honkanummi


Isovanhempien hautakiven liimaukset tarkistettu. 
Niin tiukasti maassa kiinni, että tietää rakentajien olleen asialla.


Samalla lounastettiin Kuninkaan ravintolassa
Erinomaista salaattia ja pitsaa. 
Muutkin sapuskat olivat maukkaita, mutta itse en niitä voinut maistella. 

 

sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Juhannusturilas

Törmättiin äidin kanssa maassa kävelevään tammenterhoon aamupäivän puistokierroksemme jälkeen. Äiti istui katselemassa kun tein venykkeellä tasapainoharjoituksia. Asettelin venykettä nilkkojen ympärille ja outo liike herätti mielenkiinnon. Tasapainottelin sitten tavallisuudesta poikkeavissa suunnissa etten astu horjuessani ötökän päälle. Nurmikon reunalle päästessään, se levitti siipensä ja lensi pois. Tuuli oli kovin puuskittainen ja navakka, joten olisiko ilmavirtaus nakannut otuksen talon seinään ja pudottanut asvaltille. 

Ötökkätiedon perusteella kävelevä tammenterho on juhannuskuoriainen. 

torstai 15. heinäkuuta 2021

Satunnainen sadekuuro

 Ukkoskuuron reunapitsi ravisteli ylijäämävedet Sahamäkeen. 


Auringonpaisteessa kertajyminä ja ruiskaus vettä. 


Varttikuuro vettä viilensi ja raikasti ilmaa kummasti. 


Roikuttiin ikkunoissa nuustamassa kesäsadetta koko poppoo.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2021

Varjolämpö


Aurinko piiloutui pilviharson, jolloin lämpötila tipahti yhden asteen verran. 


 Sisällä melkein saman verran. 

maanantai 12. heinäkuuta 2021

Jättimansikat

 


Sillä aikaa kun isä teki huoltokäynnin kaupassa, kävellä kitkuttelimme äidin kanssa puiston ympäri. 30 asteen hellepäivien jälkeen, 24 asteen lämpötila ilmanvirtauksella tuntui mukavan viileältä. Kaupasta oli poimittu mukaan laatikollinen jättiläismansikoita. Väri oli todella tummanpunainen ja maistuivat makealle. Äiti toimi laaduntarkkailijana, nyppi kannat ja söi pehmeät pois. Minä huuhtelin marjat ja paloittelin pienempiin osiin. Lohkottuina vievät vähemmän tilaa kuin kokonaisina. 

sunnuntai 11. heinäkuuta 2021

Kuuma päivä


 Hyvinkään mittarissa varjossa 31 astetta, löhöpäivä.

Isä luki, äiti katsoi töllöä ja minä katselin Islannin tuoreen tulivuoren videoita juutuupista.

lauantai 10. heinäkuuta 2021

Kesäherkkuja


Naapuri löysi ison kantarelliapajan ja jakoi osan saaliistaan. 


Mansikat ovat kaupasta. 
 

perjantai 9. heinäkuuta 2021

Nilkkajumppaa portaissa


Kun aurinko siirtyy porottamaan länteen, on aika siirtyä ulos pyykkitelineen luo tekemään yhdenlaiset tasapainotreenit ja kierreportaikkoon toisenlaiset. Pyykkinaruista ja porraskaiteesta saa näppärästi kiinni, jos tasapaino äkillisesti katoaa. 


 

torstai 8. heinäkuuta 2021

Ötökkäpäivä

 Kärpänen on pörrännyt asunnossa nyt kolmatta päivää putkeen. Ampiainen lensi eilen sisään ikkunasta ja poistui toisesta. Nokkosperhonen erehtyi lentämään liian lähellä rakennuksen ulkoseinää ja tuulenpuuska nakkasi sen sisään. Verhojen laskoksiin oli niin helppo eksyä. Ehdin hakea keittiöstä lasin ja kortin, mutta sillä välin otus lepatteli parvekkeen kautta pihalle. 


Tänään janoinen luonto sai vettä ja viileän päivän. Kukkakärpäset pitelivät lepohetken jasmiinipensaan vienosti tuoksuvilla kukkasilla, jotka olivat suojassa sekä sateelta että auringonpaahteelta syvällä pensaan uumenissa. Pensaan alla maassa oli valkoinen terälehtien peitto. 
Taijia 12 liikkeen verran tehdessäni, huomasin saaneeni punavalkoiseen paitaani matkustajan, joka siirtyi pöksyilleni eikä häiriintynyt jalkojen liikeradoista. Kävelin kiipeilytelineen luo ja ojensin sormeni, jolle lepatus siirtyi ja josta siirsin ötökän penkin vaalealle selkänojalle, jossa se kenties oli paremmassa suojassa kuin maalatulla pinnalla. Kotiin en sitä voinut viedä enkä luottanut siihen, että se olisi tipahtanut parempaan paikkaan. 

keskiviikko 7. heinäkuuta 2021

tiistai 6. heinäkuuta 2021

Pinkeä kuuma päivä

 Mittari varjossa ja taivas pilvessä: 29 astetta. Onneksi puut heiluvat edes vähän. 


Mansikkareissulla käytiin katsomassa uutta siltaa lähietäisyydeltä. Lisätietoja Vanhan kirkon sillasta, joka kulkee Hangon paanan ylitse.  

maanantai 5. heinäkuuta 2021

Mansikoita

 


Ensimmäinen lomapäivä alkoi ajelulla Koivistoisen mansikkatilalle Kiljavalle, josta noudettiin kaksi 10 kilon laatikkoa täynnä pieniä punaisia marjoja. Lounaan lepohetken jälkeen putsasimme marjat sekä lajittelimme syötäviin ja pakastettaviin. 

Koivistoisen tilalta voi ostaa valmiiksi poimittuja tai käydä poimimassa itse pellolta marjat. 

lauantai 3. heinäkuuta 2021

Ruusupensas


 Kun kesähelle tunkeutui kämppään kävelin korttelia ympäri ja löysin taloyhtiöön kuuluvan rivitalon puuaidan yli kurkistavat upeat ruusut. Nämä eivät tuoksu, mutta ovat kauniita ohikävelijän näköaistille.