torstai 30. tammikuuta 2020

Zzzzzz ...


Nukuin kellon ympäri ... 
18.00 - 6.00 
Töihin lähtö tahmeaa.

Kuva lainattu Kamala luonto - sarjakuvasta (22.1.2020 IS).

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Näyttely: Antero Hallan oivalluksia


Piipahdin Päivälehden museossa ihailemassa "hassujen kuvien" mestarin Antero - Ansu - Hallan Oivaltavat viivat näyttelyä: maalauksia, piirroksia, sarjakuvia ja kollaaseja. Osa tuotannosta oli ennestään tuttua ja osa uutta.  

Museo on avoinna päivittäin klo 11-17 ja maksuton. Käykääpä tutustumassa! 






tiistai 28. tammikuuta 2020

Tulva


Pasilan asemalla tulvii kun lumi on muuttunut vesisateeksi. Uuden aseman koristeseinä peilautuu veden pinnasta.

perjantai 24. tammikuuta 2020

Voihan rotta!


Siirrymme rotan vuoteen: Xin nian hao!



Kävin perinteisesti toivottamassa tutulle kauppiaalle hyvää uutta vuotta hänen äidinkielellään Kiinaksi ja otin muutaman valokuvan Kansalaistorin tunnelmista. Kylmä tuuli, tungos ja väsy ajoivat minut kotiin syömään ja nukkumaan. 


torstai 23. tammikuuta 2020

Ympäristötaidetta


Valoa kansalle erikoisin asetelmin Kalasatamassa. Sain kyydin lähimmällä metroasemalle pitkän päivän jälkeen. Otin kuvan ennen metroasemalle suunnistamista. Yritin käydä myös lempikaupassani, mutta aukioloaikojen supistaminen oli mennyt ohi silmieni.

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Koivujen talvipäivä

   

Työpäivän päätteeksi kuvasin auringonlaskun heijastumia koivunrunkoihin ja oksiin.  Luontoäiti on taidemaalarina ainutlaatuinen.

tiistai 21. tammikuuta 2020

Auringonvaloenergiaa


Auringonvalo piristi kokouskävelyäni mennen tullen. Hyvin jaksoi sinkoilla työpaikkaa ympäri loppupäivän ajan. Matkaa rakennukselta toiselle on 600 m ja oikopolkuja pitkin 580 m , joten kauniilla ilmalla se on juuri sopiva happihyppely.


maanantai 20. tammikuuta 2020

Aurinko laskee



Tänään huomasin töistä lähtiessäni, ettei ollut enää sysipimeää kun odottelin onnikkaa kotiinpäin. Kevättalvella tämä ilmiö riemastuttaa kun taas syksyllä mieli muuttuu karhuksi ja odottelee talviunta.

perjantai 17. tammikuuta 2020

Aurinko nousee


Yhdeksän aikoihin aamusella kun lähdin opettelemaan uusia asioita, seisoin bussipysäkillä nokka idän suuntaan lumetonta tulvimaisemaa katsellen.

torstai 16. tammikuuta 2020

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Tulvii


Reippaan puoleinen sadekuuro teki osan työmatkasta järvimaisemaksi. Sen kiertäminen oli hankalaa, koska se oli koko kävelytien levyinen. Kun liikenne jumitti muutenkin, ehti vaihto-onnikka lähteä ja vein pienen lammen verran vettä läheiseen R-kioskin, josta hain kahvin lämmikkeeksi odotellessani tuulessa ja vaakatason vesisateessa seuraavaa vuoroa.

keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Lux Helsinki

En olut ihan Luximus Helsingius moodilla tänä vuonna eikä edes satanut kaatamalla kuten tavallisesti. Jätin pari teosta väliinkin kun en viitsinyt jonotella ja olin ne nähnyt muiden kuvaamina. Kävelin perusreitin 2 tunnissa ja otin vain 120 kuvaa. 
Edelliset pari vuotta ovat olleet inspiroivia, niin jossain vaiheessahan se notkahdus on tultava. Ehkä se sitten oli tämä vuosi.


Tuomiokirkko toisti samaa vanhaa ideaa eikä kuvatkaan sykähdyttäneet. 
Katsoin vain kerran! 




Puiston lamppugalleriassa sentään oli jokunen uusi mielenkiintoinen idea - koulujen kuvataideryhmät asialla. Hyvä muksut! Vanhimmat lyhdyt ovat vuodelta 2012. Lehmälamppu ihastuttaa joka vuosi 🐄


Tulitornadon näin junan ikkunasta eikä teos antanut juurikaan mitään uutta puistossa. Lähinnä jäin  miettimään, minkä verran energiaa sen ylläpitäminen vaatii.



Uutta tänä vuonna on vesielementin hyötykäyttö. Kaupunginteatterin valot taustalla toivat Eläintarhanlahteen ekstaväriä, vaikka teatterin valoshown näin jo viime vuonna. Lumen kanssa sekin näytti paremmalta, nyt musta pimeys nielaisi valot. Tosin säällehän järjestäjät eivät voi mitään.



Antoisinta vuosittain on ollut seurata julkisten rakennusten ja yritysten toimitalojen liittyminen Lux Helsinki haasteeseen kukin tavallaan. 

Lisätietoja Lux Helsinki 2020

tiistai 7. tammikuuta 2020

Stoa taidenäyttely

Ikonimaisia värikkäitä maalauksia puu- ja vanerilevylle: Valentina Kozinets The Letter D. (Lisätietoja Stoa).




Lux Helsinki Itis Stoa

Vesisateessa tietenkin käppäilin Stoan valotaidenäyttelyyn. Kastuin silti, joten huomenna pitää pakata reppuun kameran lisäksi kurahousut ja takki jos aikoo kävellä valotaiteen kierroksen.

Lux Helsinki Stoa


Alin teos täytyy itse kokea eikä kameralle ollut 3D-laseja. 
Poksauttelin virtuaalisia saippuakuplia. 



Tässä sai leikkiä ja muokata musiikkia ja kuvia itse. 


Syksyllä ihailunikin jo yhtä valomaaliteosta.
Nyt niitä oli useampi pihamaalla.

Piha-alueelle oli tullut värivaloa ja koristeltuja laattoja, joista mielleyhtymä voittamattoman gallialaiseen kylään ja sen päällikköön Aladobixiin 😉.

Minikierros kannattaa kävellä kotimatkalla ohimennen vaikka sataisikin. Mielenkiintoista olisi kuvata pihateokset lumisateella tai sen jälkeen.



maanantai 6. tammikuuta 2020

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Lumisade


Vesisateen ja pakkasen reunat hipaisivat toisiaan.
Lunta satoi hitusen päivällä ja lisää yöllä.
Minitalvi ennen vesisadetta.


torstai 2. tammikuuta 2020

Korea auringonnousu


Pikaisesti bussin ikkunasta idän suuntaan keskellä risteystä napattu kuva tammikuun toisrnvaamun auringonnoususta.