Loikimme kohti uutta vihertävää kevättä isoin askelin vaikka ulkona kylmä pohjoistuuli puree poskia jään ja lumen keskellä. Perjantai aamuna taivas oli sininen ja aurinko paistoi kirkkaasti. Suljin sisäpihan puoleisen oven avaimella, koska lukko on oikutellut ja ovi jää auki, jos ei ole tarkkana. Aamulla ovi jää hieman varjoon U:n muotoisella sisäpihalla. Liikuin mitä ilmeisemmin hiljaa, koska pihalla oli kisa käynnissä eikä minun olemukseni häirinnyt. Kaksi rusakkoa kirmaili hippasilla pitkin pihaa kilpaa kuin pienet kakarat. Juoksivat peräkkäin ja vastakkain leikkitelineiden ympärillä. Välillä loikkivat mäen töyrään päälle ja laskivat mäkeä selällään ja vatsallaan tai tulivat kuperkeikalla alas. Ja taas juostiin pitkin pihaa. Hauska sitä oli katsella ja niin kauan kun jaksoin nauraa hiljaa itsekseni näytelmä jatkui. Lopulta mäenlasku päättyi kerien kahdeksalla jalalla mukkelis makkelis lumiukkoa päin ja pitkäkorvat näyttivät hullunkurisilta ja nauroin ääneet. Molemmat kimmahtivat istumaan takajaloilleen päät pyörien vikkelästi ja pian paikansivat minut varjosta. Lumi pöllyten juoksivat uusille leikkimaille. Kamera ei ollut mukana ikävä kyllä tai onneksi, muuten olisin unohtanut, että töihinhän minun piti mennä.
maanantai 16. helmikuuta 2009
Kevättä ilmassa
Loikimme kohti uutta vihertävää kevättä isoin askelin vaikka ulkona kylmä pohjoistuuli puree poskia jään ja lumen keskellä. Perjantai aamuna taivas oli sininen ja aurinko paistoi kirkkaasti. Suljin sisäpihan puoleisen oven avaimella, koska lukko on oikutellut ja ovi jää auki, jos ei ole tarkkana. Aamulla ovi jää hieman varjoon U:n muotoisella sisäpihalla. Liikuin mitä ilmeisemmin hiljaa, koska pihalla oli kisa käynnissä eikä minun olemukseni häirinnyt. Kaksi rusakkoa kirmaili hippasilla pitkin pihaa kilpaa kuin pienet kakarat. Juoksivat peräkkäin ja vastakkain leikkitelineiden ympärillä. Välillä loikkivat mäen töyrään päälle ja laskivat mäkeä selällään ja vatsallaan tai tulivat kuperkeikalla alas. Ja taas juostiin pitkin pihaa. Hauska sitä oli katsella ja niin kauan kun jaksoin nauraa hiljaa itsekseni näytelmä jatkui. Lopulta mäenlasku päättyi kerien kahdeksalla jalalla mukkelis makkelis lumiukkoa päin ja pitkäkorvat näyttivät hullunkurisilta ja nauroin ääneet. Molemmat kimmahtivat istumaan takajaloilleen päät pyörien vikkelästi ja pian paikansivat minut varjosta. Lumi pöllyten juoksivat uusille leikkimaille. Kamera ei ollut mukana ikävä kyllä tai onneksi, muuten olisin unohtanut, että töihinhän minun piti mennä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sinä sait oikein kunnon kevät näytelmän, aivan ihania varmaan olivat. Jos olisi ollut kamera, en tiedä olisitko saanut niistä montakaan kuvaa kun olisivat ehkä huomanneet, näin varmaan parempi.
VastaaPoistaSillä minä olenkin itseäni lohdutellut, että tuloksena olisi ollut todennäköisesi tärähtänyt vilaus jotain karvaista. Blogissa se olisi näyttänyt naapurin mamman karvalakilta viime vuosisadan alusta ;)
VastaaPoista