Oppimise ilo

Tällä viikolla on yhden sun toisen ihmisen kanssa juteltu harrastusten opetustavoista ja erilaisista tavoitteista. Moni harrastus menee pilalle liian kunnianhimoisen opettajan tavoitteita toteuttaessa. Tavallisen taatelin tallaajan toiveena on tehdä jotain hauskaa, minkä kautta uuden oppiminenkin onnistuu sutjakkaasti. Opettajan vaihtuessa tai opetusmetodi muuttuessa alkaa vapaa-aika muuttuua puurtamiseksi ja pakkopullaksi. Ennen kaikkein kiinnostavin kurssi onkin  vähiten tuottava kun oppilaat karkaavaat jonnekin hauskempaan harastukseen. Ei kukaan jaksa hektisen työpäivän jälkeen rutistaa samaa tahtia vielä vapaa-ajallakin ellei sitä ole itselleen valinnut. Minäkin olen sen todennut omissa ympyröissäni moneen kertaan. Viimeksi viime syksynä heitin kaikki vapaa-ajan stressikohdat romukoppaan. Siinä vaiheessa kun illan menoa ei innolla odota ja jokainen askel kohti sitä saa mielen jarruttamaan paniikissa, pitää tehdä muutoksia. Miksi sitä pitää ehdoin tahdoin ajaa itsensä loppuun, jos niistä on tullut vain yletön taakka. Osan olen ottanut koeluontoisesti takaisin, mutta väljemmillä säännöillä. Minun ei ole pakko oppia mitään, mutta jos jotain on kiva tehdä ihan muuten vaan, niin sillä sitten mennään. Jos joku vetää siitä nenän solmuun, niin ihan kaikessa rauhassa vain. Näillä periaatteilla opin miekkasarjankin, joten miksei se päde myös kaikkeen muuhunkin. Kuva tämänpäivän Metro lehdestä: Baby blues, sattui jotenkin niin kohdalleen =)