Murusia ja muita menninkäisiä

Lauantaina satuin olemaan paikalla kun vanhempi mies päiväkävelyllään putsasi leivänmurut pussien pohjilta linnuille. Linnut tuntuivat tuntevan miehen tavat, koska heti kun hän ilmestyi polunmutkasta rantaan, alkoivat siivekkäät ryntäillä lentäen, taapertaen ja uiden kohti kaislikon reunaa odottamaan leivänmurujen levitystä. Nuori hanhi oli vähän epävarma kumpaa kannattaa kytätä, minua vai sitä toista heppua. Jalat vei muualle, mutta katse arvioi vielä minua. Leivänmuruja ei ollut paljon eli ei siis mitään ranskanleivän paloja vaan oikeasti ihan muruja.

Sokerimurun, pikku ilveksen tapasin torstaina. Hämärässä piti ottaa salamavalo käyttöön ja silmissä on salamointia. Häiritsin nokosia enkä tuonut mitään syötävääkään. Siksi kai minulle kieltäkin näytetään. 

Vielä en ole Itse ilkeilijää käynyt katsomassa, mutta saiskos näitä keltaisia työntekijöitä vuokrata kotiapulaisiksi? En olisi edes vihainen, jos muutama lautanen menisi silloin tällöin rikki...