maanantai 2. marraskuuta 2009

This Is It

Sain ylimääräisen leffalipun, joka olisi sairastumisen vuoksi jäänyt käyttämättä. Kiitos tytöt, nautin kovasti Michael Jacksonin konserttiharjoitusten seuraamisesta isoksi näytelmäksi. Iso määrä eri alan ammattilaisia kokoontui yhteen hiomaan soittoa, laulua ja tanssia yhden nerokkaan muusikon taustalle. Vähän erilainen elokuva kuin tavallisesti, mutta ei tippaakaan huonompi kuin muut näytelmät. Nerouden ja hulluuden raja on ilmeisesti häilyvä. Olkoon yksityiselämä ollut minkälaista kaaosta tahansa, niin erinomaisen säveltäjän, tanssijan ja visionäärin maailma kuitenkin menetti. Linkki tuubimusaan ja yhteen lempikappaleistani, vaikkei se kuulukaan siihen aikakauteen, jolloin kuuntelin hänen musiikkiaan kaikkein aktiivisimmin. Heal the World

Ruusun pelastin parvekkeeltani, ettei pakkanen puraise sitä ennen kukkaan puhkeamista.

2 kommenttia:

  1. Kaunis ruusu juuri sopiva aiheeseen. Olen samaa mieltä että nerouden ja hulluuden raja on häilyvä, niin monestihan se on todettu. Persoonallinen henkilö oli, jää kyllä aikakirjoihin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, minustakin se sopi tilanteeseen ja sattumalta sattui olemaan muutenkin ajankohtainen.

    VastaaPoista