Kaupunkilinnut

Ystäväni kaipasi lintukuvia. Hän ei millään meinannut uskoa, että linnut olivat aika ujoja kaupungissakin eivätkä niin vaan suostu kuvattavaksi. Vikkelä pitää olla, mutta äkkinäisiä liikkeitä pitää vältellä. Tiistaina jokunen lintukin tuli ohimennen kuvatuksi.

Sorsapariskunta käveli ohitseni. Rouva käveli suoraan nenäni eteen ja tapitti vähän aikaa silmiin, kääntyi sitten toiseen suuntaan kohti eväsretkeläisiä kun totesi, etten anna kameraani nokittavaksi. Herra käveli pari metriä rouvansa ja oikaisi lyhyemmälle reitille eikä edes vilkaissut minun suuntaani.

Lokki laskeutui veteen. Pari sekuntia aikaisemmalla reagoinnilla olisi saanut jännän lentokuvan.

Varpunen istui pyrstö aidantolppien välissä, koipi kummassakin tolpassa.

Ja lajitoveri lensi pois. Tarkkaan pitivät silmällä mitä kahvikupposen juojat ottivat syötäväksi. Yhtä tarkasti pitivät silmällä pöytäkuntaani, mitä mahtaisi pöydältä maahan tipahtaa. Korvapuustini sokerit käytiin kilpaa nokkaisemassa talteen. Epäluuloisia olivat kamerani suhteen ja tämän lähempää ei niistä kunnon kuvaa saannut. Kahvikuppi, korvapuusti, kamera ja vain kaksi kättä. Mahdoton yhtälö, jos halusi linnuista kuvan tarpeeksi läheltä.

Elielin aukion bussipysäkillä paistatteli päivää pulu. Melkein yhtä peloton kuin sorsakin.

Lokit antoivat lentonäytöksiä, mutteivat tulleet tarpeeksi lähelle. Muitakin vesilintuja lensi auroissa ylitseni, mutta mikään niistä ei muuttanut lentorataansa alemmas kohdallani. Päinvastoin epäilyttävä tähtäimeni sai ne pongahtamaan ylemmäs.