Kukaan ei ole sanonut, ettei aamu-unisen pitäisi käytää terävää veistä heti ylösnousemuksen jälkeen. Silmät ristissä pilkoin persimon hedelmää suupalan kokoiseksi aamiaiseksi. Jostain kumman syystä olin nälkäinen heti aamulla. Outo juttu. Puoliksi ja puolikkaat puoliksi, se vielä onnistui, mutta pienempien palojen tekeminen olikin vaikeampaa. Jossain kohtaa veitsi harppasi pidemmän liikkeen ja leikkasi kauniin viillon sormeeni. Ehkä persimonin kanssa olisi pitänyt nauttia muutama kanasiivu, ettei omaa sormea tarvitsisi käyttää täydennykseen. Aamu-unisilla aivoilla sormi löysi tiensä suuhun ennen kuin ehdin ajatella muuta. Pesin käteni ja putsasin haavan sekä pengoin viime vuotisesta Kiinan retken ensiapupakkauksesta laastarin haavan päälle. Siinä touhutessani ihmettelin miksei edes puhdistusaine kirvele haavassa. Polvi oireili koko ajan vaikka sekin on ollut suhteellisen mukavalla tuulella tässä jonkin aikaa. Ensimmäinen kipu oli viiltävä, sitten kirvelyä ja lopuksi tasaista jomotusta. Ohjaako aivoni kaiken kivun sinne, missä aina muutenkin sattuu? Jos polvi on alati kipeä, niin pienet ylimääräiset tussahdukset eivät enää aiheuta suurempia seinille hyppelyitä. Illan taiji-tunnilla sormenpää kihelmöi sydämen lyönnin tahtiin. Ehkä en kuitenkaan tietoisesti testaa kiputuntemuksiani hakkaamalla päätäni seinään ja testaamalla tuleeko patti otsaan vai kipinöikö polvinivel. Kiva kuva muistuttaa Giuseppe Arcimboldon vinkeitä maalauksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti