Lorvikatarri

Nuhapöpön jälkitautina sairastan lorvikatarria. Tuntuu siltä, etten saa mitään aikaiseksi. Ei huvita siivota. Ihan oikeasti pitäisi, sillä parveke on vielä talvikunnossa, astiat loppuu kesken ja villakoirat puree nilkkoja. Ennen nuhaani sain järjestelyvimman. Sen seurauksena kaikkialla on järjesteltyjä kasoja, jotka odottavat siirtoa omalle paikalleen. Ei vois vähempää kiinnostaa. Helmikotelot aukaisen ja mielessäni vipattaa tuhat ajatusta uusista koruista itselleni ja muille. Suljen rasiat, koska miljoona pientä liikkuvaa osaa on ihan liikaa aivoilleni. Töllöttimestä ei tunnu tulevan mitään katseltavaa tai kuunneltavaa. Järjestelin viikon aikana ottamani valokuvat kansioihin, mutten osannut päättää mitkä niistä siirtäisin albumiin tai tänne. Potkaisin ohimennessäni Kiinan kielen oppikirjaa ja irvistin sillekin, motivaationi on nollassa. Äh, ryömin peiton alle nukkumaan. Ehkä olen pirteämpi huomenna kun illalla on taijitunti puistossa.