maanantai 23. huhtikuuta 2018

115. Suomen hauskin mies



Suomen hauskin mies on vuonna 2018 ensi-iltansa saanut mustan huumorin sävyttämä draamaelokuva, jonka on ohjannut Heikki Kujanpää. Se kertoo Suomen sisällissodan aikaisesta punavankileiristä, jonne tuodut vangitut punaiset teatterinäyttelijät saavat jäädä teloittamatta, mikäli kehittävät saksalaista komentajaa hauskuuttavan näytelmän.

Samat kriteerit kuin torstainakin eli leffa alkoi seuraavana, ei ollut kauhua eikä mässäilty väkivallalla. Voin lukea lähes mitä vain, mutta en katsella. Lukemisessa oma mielikuvitus asettaa rajat, mutta toisen kuvitelmia en pysty ottamaan vastaan, vaikka tiedän elokuvankin olevan vain tarinaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti