sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Sattumia

Eilen kauppakävelyltä palatessani metrin mittainen kaahasi kuorma-autoa lumisella kujalla. Äiti juoksi perässä huutaen pysähtymiskäskyä, mutta lumisen kadun pinnan koskemattomuus oli liian houkutteleva. Tulin juuri kadun yli vastakkaisesta suunnasta ja hyppäsin muoviauton eteen. Muksu mulkaisi alta kulmain ja yritti kiertää minut. Uusi blokkaus ja kuorma-auton lukitus pohkeiden väliin. Seisahtui kerralla ja äiti kiitteli kovasti. Sitten käytiin liikennesääntöjä läpi.
 

Tänään kävelyltä palattuani tein miekkasarjaa pihalla kun ohitseni viuhahti kultainen noutaja. Se yritti napata miekkani hampaisiin, mutta jäin rentona seisomaan paikalleni enkä ollut huomaavinani koiraa ennen kuin se alkoi hyppiä päin, jolloin komensin sen istumaan. Samaan aikaan talojen välistä huudettiin Otsoa. Pantaa ei ollut, mutta niskanahkaa oli reilusti. Istui kiltisti paikoillaan vaikka rutistin sitä niskapoimusta ja rapsuttelin. Onnellinen omistaja saapui paikalle ja nappasi otteen poimusta. Samassa koira riuhtaisi otteesta ja lähti juoksemaan kohti rantaa. Jahhah, mahtaisikos alkomahoolilla olla osuutta tässä asiassa - lemu oli sitä luokkaa, että pyykkipoikaa olisin tarvinnut. Vartin päästä koira palasi häntä heiluen luokseni rapsutettavakseni. Otin tolpan päästä hymynaamakassini, jossa on pitkät sangat ja silmukoin sen koiran kaulaan. Omistaja puuskutti paikalle juuri sopivasti. Annoin ohjeet kävellä kotiin meidän edellä ja koiran kanssa seurattiin kotiovesta sisään. Vasta sisällä päästin irti ja totesin, että seuraavalla kerralla panta ja talutin mukaan. Nuori koira tarvitsee paljon enemmän liikuntaa ja on sata varma, ettei tyydy pikaiseen ulkona käyntiin jos on joutunut olemaan sisällä koko viikon lopun.
 
Pupu odottaa uuden kodin valmistumista ja panda kaveria. Jos adoptio ei onnistu, jää pupu kotiini odottamaan pikkuvieraita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti