Huikaisevan sininen taivas ja pajunkissoja, joita pongasin kävellessäni asemalta vanhempieni luokse. Kevät keikkuen tulevi. Kaikki merkit ovat näkyvissä Rastilan asemalla kuhertelevista puluista, auringon paisteessa tiputtelevista jääpuikoista sinne tänne poukkoilevaan säähän.
Sitä ennen ihastelin tovin kameralla ja ilman pilvettömän taivaan sinisen värin vaihtelua pään päältä horisonttiin. Taivaan värin kontrastina mäntyjen tumma vihreä ja kaarnan punervan ruskea sävy. Alhaalta hohkasi puhtaan valkoinen lumi, jota puiden oksien salaperäisen sinertävän harmaat raidat korostivat. Tietysti yritin vangita sen pikseleiksi, mutta eihän kamera koskaan ole ihmissilmän veroinen.
Käsityöihminen saa hurjasti vaikutteita ympäristöstään. Mielessäni pengoin lankojani ja helmiäni ja aloitin hurjan suunnittelun. Koskahan ehtisi toteuttaa? Ensi viikollakaan ei ole yhtään tyhjää iltaa ... tai ehkä sittenkin ohjelman muutos saattaa antaa mahdollisuuden helmeilevään koti-iltaan.
Maanantaisin on ns. vapaailta, joka täyttyy nopeasti elokuvista, näyttelyistä, kirjastosta tai kotitöistä. Tiistaisin on käsitöitä, jolloin helmeillään, opitaan uusia tekniikoita tai sotkeudutaan lankoihin. Tai sitten maanantain siivous siirtyy tiistaille. Keskiviikkona tavataan naapurikaupungin ystäviä ja harjoitellaan yangia. Torstaina menen naapurikaupunkiin temmeltämään asahia. Perjantaina pompin oman seuran tunnille harjoittelemaan yangia. Viikonloppuisin on milloin mitäkin: viime viikonlopulla minut saattoi pongata Vanhasta Satamasta sekä avustamasta helmilaarien luona että ihailemassa käsitöitä ja juttelemassa monen tutuksi käynneen käsityöyrittäjän kanssa. Monesti tulen tänne entisen lääninrajan kaupunkiin (Uusimaa-Häme).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti