Jalkaterapeutti

Pottuvarpaani jäi pienen ja pontevan kiinattaren kengän piikkikoron alle viime kesäkuussa Kunmingissa kun sullouduimme hotellin hissiin. Viime viikolla se alkoi vaivata enkä jaksanut taivutella jalkaani siihen asentoon, että olisin nähnyt, mikä siihen oli iskenyt. Näin, että se oli punainen ja aralta tuntui kengässä. Ensiavuksi tuuppasin Voltairen emulgeeliä ja suojasin pumpulilla ja laastarilla hankaumilta. Tänään kävin jalkaterapeutilla näyttämässä varvastani. Ihan aluksi kävelin kuin paraskin mallikokelas edestakaisin hänen tarkastellessa jalkapohjieni osumista lattiaan. Sain neuvoja kävelyyni ja varpaille jumppaohjeet sillä kävelen kuulemma liiaksi ulkosyrjällä. Kantapää tulee oiken ulkosyrjällä maahan, mutta isovarpaat eivät tee tarpeeksi töitä jalan sisäpuolella. Isöäidin perintönä tullut kovettuma pikkuvarpaan puoleisella päkiällä johtuukiin siitä, että olemme kävelleet sukupolvien ajan väärällä tavalla. Varpaiden harottamisella vahvistetaan niiden lihaksia ja ehkäistään vaivasenluiden kehittymistä. Sitten tutkittiin pottuvarpaan kynsi. Se putsattiin, hiottiin ja tuettiin, mutta ei poistettu. Sain kiitokset hyvästä leikkaamisesta. Lopuksi hän raaputti kovettumia ja hieroi rasvalla jalat. Käynti kesti tunnin, maksoi 65 euroa ja oli koko rahan arvoinen. Hyvään oloon onkin tänä viikonloppuna uponnut tavallista enemmän kun pään parannusoperaatio maksoi alennuksen jälkeen 98 euroa eikä käsityöiden ihaileminenkaan Wanhan Sataman messuilla ole ilmaista touhua. (Taulu on Gdanskista, jonka vanhan kaupungin kujilta löysin oman kuvani.