Aamu alkoi matkalla Idästä Kamppiin Ruoholahden kautta. Luin jännää dekkaria ja heräsin siihen kun täti kehottaa hyppäämään pois junasta kun se menee kääntöraiteelle. Työpäivästä tuli rikkonainen kun piti käydä syömässä ennen aikojaan ja sitten matkustaa työterveysasemalle. Ei mitään vakavaa, vain valikoiva kuulo, jota haluataan minun suostumuksellani tutkia. Tänään ei ole neuleita esiteltäväksi, sillä sain aikaan pääasiassa vain sotkua. Opettajalle kymmenen pistettä ja papukaijamerkki, sillä hän jaksoi kaikki viisi kertaa auttaa teelmäni takaisin koneen neuloille. Sen lisäksi sain lankani sotkuun ja kelkan jumiiin sen seitsemän kertaa. Viimeisellä kerralla tiedän, että tein kaikki ohjeiden mukaan, mutta siitä huolimatta kone tuuppasi tekeleeni lattialle. Tunnit loppuivat suurin piirtein samaan aikaan, joten kirjava lankakasani tungettiin luokan keskiviikko tuntien kaappiin odottamaan ensi viikkoa, jolloin ehkä kenties saan loput langanpätkät tungettua neuleeseen. Ainoa reagointini kömmähdyksiini oli suurin piirtein: IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIK apua! En nakellut mitään tai ketään seinälle enkä myöskään hakannut omaa päätäni tiiliseinään. Ehkä se ensi viikolla sujuu hieman paremmin kun annan aivojeni työstää kaikkea saamaani privaattiopetusta.
Juttelin kotimatkalla toisen samaan suuntaan matkalla olleen neuleiden ystävän kanssa enkä huomannut katsoa, kumpaan metroon hyppäsimme. Heräsin Itäkeskuksessa aamuisen tädin hokemaan: tämä juna jatkaa Mellunmäkeen. Viime tingassa pääsin ulos odottelemaan oikean suunnan junaa. Kotona olen tapellut eilisten videopätkien siirtämisten kanssa. Koneeni ei tunne Lumixin formaattia. Hitsi vieköön, millähän ne saa siirretyksi oikeassa muodossa tietokoneelle kun ei ole levykettä eikä johtoja (en löytänyt niitä lainakameran laatikostakaan). Pahimmassa tapauksessa joudun ilmoittamaan, että tässä on tikku, tehkää jotain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti