Viime viikon lauantaina ystäväni ihmettelivät taas, että mitä ihmettä se Rusina siellä tiellä kykkii takapuoli taivasta kohden ja nenä lumessa kiinni. Kaupunkilaisten silmät alkavat hohtaa löytäessään lumesta pitkäkorvaisten pupujen ja tupsukorvaisten oravien käpälänjälkiä. Entisen heppahöperön sydän pomppii omille teilleen nähdessään tällaiset jäljet kaupunkilumessa. Rutkasti muistoja vilisee silmien edestä kun kameralla ikuistaa kopukan jäjet tieltä.
Tämän puun löysin puistosta harjoittelupaikkamme läheltä. Olen jo pitkään katsellut, että se taivuttelee latvaosaansa samaan tapaan kuin me muutkin. Hyvä on puidenkin verrytellä. Ehkä se on huomannut taijin tekevän hyvää rungolle ainaisen paikallaan jököttämisen sijasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti