keskiviikko 28. helmikuuta 2018

59. Tietotekniikan saranat


Taitaa olla tietotekniikka niin pakastunut, ettei toimi etäyhteydessä kahden paikan välillä. Pyrkivät yhden koneen käyttöön. Nyt niitä on kaksi. Tänään tuntui siltä, että kolmaskin olisi ollut tarpeen. Tietotekniikka on saranaa monimutkaisempaa tekniikkaa eikä yhteys puhelinlinjoihin onnistunut aamupäivällä ollenkaan. Tämän viikon päivystäjä urakoi yksin kun oma linjani ei auennut ennen iltapäivää. Se vasta kivaa onkin kun asiakas on puhelimessa ja yhteys tietokantoihin pamahtaa poikki kesken kaiken tai kun puhelin toimii, mutta mikään muu ei. Onneksi paperi ja kynä on yhä käytössä, vaikka puhuvatkin paperittomasta toimistosta. 

Hattua nostan paikalliselle nörtille, hän on putkahtanut esiin kuin kaniini hatusta aina pyydettäessä ja hyrränä pyörinyt kuuden koneen ympärillä. Kun toisesta päästä ratkeaa, toisesta alkaa uudelleen ja siinä ohessa vastata kolmelle yritykselle, miksi puhelimeen ei löydy vastaajia tai työt jää tekemättä. Viisi esimiestä käy vuoron perään hihkumassa, että mikä mättää kun linjoilla on jonoa. 

Tänään juuri juteltiin, että ongelmat muistuttivat alkupäivien sekasortoa. Kolmannen osapuolen yhtenäistäminen ja muutokset pudottavat pohjan pois edellisten viikkojen tehostamisyrityksille, joka parantaisi työtilannettamme. Ai niin, me unohdettiin, että tekin tarvitsette tämän. Grrrrr, viimeisen puolen vuoden aikana ollaan kerran kuussa kerrottu, mitä ohjelmia on tarvetta käyttää ja mitä varten. Mihin ne listat katoaa? Ai niin, ne möi niiden arkistonhoitaja kaiken muun ohessa. Sen, joka piti huolta, että kaikki löytyy kun kaivataan. 

Yhteyshenkilöä kaikkiin osapuoliin on pyydetty, jotta voitaisiin keskittyä olennaiseen sen sijaan, että jokainen soittaa tai postittaa ongelmista erikseen ja tiedottaa koko projektiryhmälle asian edistymisestä. Oisko pitänyt miettiä ensin, miten hommat pelittää ennen kuin sysätään oma osaaminen ostopalveluksi? Aikaa olisi ollut kokonainen vuosi, mutta asiat sovittiin nopealla tempolla kuukauden sisällä.

Paikallinen IT-ryhmäkin on saman kohtalon edessä ja ratkaisu tulee kevään aikana. Hirvittää kun kaikki hoidetaan etäyhteydellä ja ruutukaappauksilla. 

P.S. Puolet Kalevalapäivästä meni verkkojen metsästelyyn ja normaalitöihin meni yli viisi tuntia. Mikään ei ole niin raivostuttavaa kuin verkon kaatuminen puolen tunnin välein. Ainakin tauot on teknisesti määriteltyjä kun verkot, langat ja langattomat, menee sotkuun. 

tiistai 27. helmikuuta 2018

58. Pelkistetty lintukuvaaja




Sanna Kanniston pelkistettyjä lintuvalokuvia oli sijoitettu von Wrightin veljesten taulujen joukkoon. Hänen teoksensa ovat usein asetelmallisia.




maanantai 26. helmikuuta 2018

57. Vinkeä valaistus


Lasitiiliseinä Helsingin yliopiston eli entisen Kaisaniemen metroaseman uloskäynnillä.

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

56. Aurinko


Torstai-illan upea auringonlasku. Perjantaina totesin, että oli ihan valoisaa varttia vaille kuusi ja puoli tuntia myöhemmin hämärää. Sieltä se kevät keikkuu, vaikka muuten olo on kuin pakastetulla mansikalla.

lauantai 24. helmikuuta 2018

55. Jäätaide

Taisin aiheuttaa uuden villityksen Ateneumissa kun vähät välitin katosta roikkuvasta mutteritaiteesta ja ryntäsin suoraan ikkunoille, joissa oli jääkiteiden muodostamia kuvioita ja valon kimallusta. Siihen asti suurin osa ihmisistä käveli teoksen ohitse, mutta kohta ikkunoilla oli tungokseen asti ruuhkaa kun muutkin huomasivat kauniit kuviot ikkunoilla. 

perjantai 23. helmikuuta 2018

54. Kielen rikkaruohoja


Jostain kumman syystä lappusen ymmärtämiseen meni jokunen tovi enkä vissiin ollut ainoa, koska leipähyllyllä moni luki tekstin useampaan kertaan. Minä otin kolmannella kerralla ohi mennessäni kuvan. Teksti oli sellainen, että jäin pohtimaan, paloiko leipomo vai putosiko leipuri tiinuun?

Miksei lapissa voi lukea esim. "Tuotantohäiriön (tai teknisen vian) vuoksi Fazerin tuotteissa puutteita tänään"? Kannattaisiko Fasun satsata ulkoiseen viestintään niin, että jokaisen korin mukana lähtisi yhtenäinen viesti kauppoihin? Kiireessä sattuu ja tapahtuu, mutta valmiit pohjat on keksitty. 🍞

Teksti kaupassa hintalappujonojen vieressä: "Suoritamme liiketilassa kameravalvontaa". Mitä ihmettä ne smurffaa? Miksei voi sanoa esim. Liiketilassa on kameravalvonta tai liiketilassa käytetään kameravalvontaa, jos lauseeseen tarvitaan teonsana? Ilmoituksessa riittää hyvin teksti "liikkeessä kameravalvonta".

Suorittaa on varmaankin yleisimmin käytetty smurffisana. Nimisanasta suoritus on tehty teonsana ja sen tehtävänä on kertoa tekemisestä. Suomen kieli on täynnä tekemistä kuvaavia teonsanoja. Miksi ne pitää korvata teknisellä kapulakielellä. Siksikö, ettei oikeasti haluta kertoa, mitä tehdään? Hei, me vakoillaan sua! 🍭

Ei ole isoja asioita eikä maailma kaadu, mutta aina ei tiedä itkisikö vai nauraisiko kun näitä kompastustekstejä näkee. Kirjoitusvirheitä sattuu kaikille ja nykylaitteiden oikoluku hoitaa loput, jolloin lauseista tulee päättömiä. Yritän kuitenkin korjailla omat tekstini ennen ja jälkeen tallennuksen eli käydä muokkaamassa jälkikäteen omat ja koneen tekemät mokat. 🐾

Muoks 25.2! Tässä tekstissä oli oikolukuohjelman tekemä virhe, joka on korjattu. Oikoluku muokkaa tekstiä, vaikka omassa tarkastuksessa olet sen korjannut lauseeseen sopivaksi sanaksi.

torstai 22. helmikuuta 2018

53. Lintumaalarit


Katselin pari viikkoa sitten, että Ateneum on keskiviikkoisin ja torstaisin auki kahdeksaan asti illalla. Vaikka lintumaalareita olen nähnyt siellä sun täällä irrallisena ja muistaakseni jonkun näyttelynkin joskus muinaisuudessani käynyt katsomassa, ajattelin pistäytyä Ateneumissa. Tämä viikko taisi olla viimeinen sekä von Wrightin veljeksille, että Ankallisgallerian teoksille. Nopea vierailuni kesti kolme tuntia kun unohduin ihailemaan Ferdinandin höyhenpukujen maalauksia. Kannattaa mennä, jos ehtii. Maalauksia ja teoksia on yli 300 kappaletta. 


Työt olivat kuin valokuvia ja vain joistakin kulmista valon heijastukset paljastivat niiden olevan maalauksia. Ferdinand oli ensimmäisiä itsensä kokonaan taiteella itsensä elättäviä taidemaalareita. Vitriinissä oli ukkometso, jonka ulkoinen muoto löytyi useista tauluista sen lisäksi, että samassa asennossa olevia lintuja oli useampia. Vain tausta ja yksityiskohdat olivat muuttuneet. Eikä sitä ensin edes huomannut, vaikka asettelu näytti tutulta. Vasta kun alkoi vertailla naapuritaulun sommittelua, syntyi ahaa elämys sarjatuotannosta. 


Jokin iankaikkisen vanha mielikuva tai opetus piti paikkansa. Magnus oli loistava maisemamaalari. Hänen lintunsa olivat usein yksityiskohdiltaan upeita litteitä kuvia. Wilhelm oli yksityiskohtaisen piiperryksen mestari. Ferdinandin linnut näyttivät eläviltä ja maisemat luonnon kuvailulleen upeilta, mutta talot ja rakennukset päälle liimatuilta laatikolta pois lukien järven rannalle sijoitetun hirsiaitta, joka näytti oikealta rakennukselta. Näyttelyssä oli yksi yhteistyö Ferdinandilta ja Magnukselta. 

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

52. Tekniikka pätkii

Heräsin aamulla ennen kukkuvaa kelloa kännykän pillastumiseen. Siellä ensimmäiset töihin pyrkivät ilmoittelivat, että metro jumittaa ja vuoroväli on noin vartin verran. Minä sitten hoppuutin itseäni ja olin ennen aikojani pällistelemässä metroasemalla. Ihan sama, vaikka olisin hidastellut. Näin metrosillalta edellisen vuoron takavalot. Seuraava oli niin täynnä, ettei kukaan mahtunut sisään ja kuski pyysi odottamaan seuraavaa junaa. Lännestä tuli kolme junaa viidessä minuutissa. Viittä vaille kahdeksan pääsin matkaan. Itiksen ja Puotilan välissä istuttiin tovi odotellen ruuhkan purkua. Varttia yli olin töissä. 👀

Seuraavaksi takkuilivat verkkoyhteydet. Käynnistettiin uudelleen modeemi. Levyasemat hukassa. Käynnistin läppärin uudelleen. Etäyhteydessä toimi sähköposti ja Skype, muttei kontaktien hallinta. Virtuaalissa toimi yksi tietokanta, muttei juuri mikään muu. Hyppypalvelimella toimi pääohjelma, muttei juuri mikään muu. Käynnistin läppärin jälleen kerran uudelleen. Nyt löytyivät levyasemat ja suurin osa ohjelmista, mutta virtuaaliasemalla ne eivät toimineet. Pääohjelmat eivät toimi etäyhteydessä. Liikaa massaa. Kontaktien hallinta ei toimi hypyssä. Liikaa linkitettäviä ohjelman osia. Lisäksi kontaktien hallinta pitää käynnistää vähintään neljä kertaa, koska ensimmäisellä kerralla tulee virheilmoitus ja latauksen keskytys, toisella ja kolmannella kerralla tulee osaohjelmien virheilmoitukset, mutta avaa ohjelman, mutta mykistää puhelut kun vastaan luuriin. Menee kuulemma luuppiin, muttei tiedetä miksi. 👀

Työkamu tuli vartin myöhemmin töihin ja pääsi suoraan koneelle ilman mitään ongelmia tuuraamaan minun päivystystäni kun itse en onnistunut. Paikallinen IT-guru sattui paikalle kun tuskailin yhteyksien kanssa. Samalla testattiin virtuaalitilan toimivuutta eri ohjelmilla ja kerättiin kaikki virheilmoituset sekä ontuvat ohjelmat talteen. Tästä vielä tein yhteenvedon, lähetin sen esimiehille ja projektipäälliköille sekä työtiimille tiedoksi. Tähän kaikkeen meni pari tuntia ennen kuin pääsin päivän ohjelmaan siten, että kaikki tarvitsemani ohjelmat toimivat. 👀

Metro ajeli koko päivän harvennetulla intervallilla koska iltapäivällä tekninen vika keskeytti liikenteen Ruoholahden suunnalla. Tätä on tiedossa lisää, mikäli pakkasukko kiristää otettaan lämpötilamittarin kanssa. 👀

Ja kotona kaikki akuilla toimivat piti ladata edes puoliksi täyteen, että toimivat jollain tavalla päivityksiä tehdessä. Eikä ollut edes 13. päivä. 👀

tiistai 20. helmikuuta 2018

51. Talvi


Aurinko laskee puoli kuuden jälkeen ja valon aika pitenee pitkin harppauksin.
Lunta, auringonpaistetta pikku pakkasella, siitä on talvi tehty.

maanantai 19. helmikuuta 2018

50. Työpäivän jälkeen

Tutustuttiin toisiimme työpäivän jälkeen. Aluksi paikallisessa baarissa, josta osa jatkoi kotibileiden kautta kaupungin yöelämään ellei tehnyt tuhkimioita ennen puoltayötä.

Yksi tehtävistä oli vastata oikealla puolella olevan kysymykseen, joka aiheeltaan oli aika tuttu ilmiö minulle eli hieman sukututkimusta ja nimien etymologiaa. 

Itse kysyin vasemmalla puolella olevalta ammattitaudin omaisesti, minkä kirjan hän on viimeksi lukenut ja kenelle suosittelisit sitä? 

Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita
Vetävän ja humoristisen tarinan lukemista suositeltiin kaikille. Päähenkilö on nainen, mutta miehille tekisi joskus hyvää nähdä, ettei naistenkaan sinkkuelämä ole niin yksinkertaista. 

Itse en sitä ole vielä lukenut kun olen parhaillaan dekkariputkessa. Olen kuullut kirjasta pääsääntöisesti hyvää palautetta, mutta jonkin verran myös ristiriitaisia tunnelmia.

Blogikirjoituksia kirjasta: 

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

49. Kansallisgalleria verkossa

Yli 12 000 taideteoskuvaa verkossa.

Kansallisgalleria on avannut valikoiman kuvia kenen tahansa käytettäväksi CC0-lisenssillä. Mukana ovat mm. Helene Schjerfbeck, Albert Edelfelt ja Hugo Simberg – sekä alla oleva Vincent van Gogh. 

Tutustu kuviin ja nappaa käyttöösi. Muistathan mainita lähteen, josta olet kuvan käyttöösi poiminut. 
Esim. alla Hugo Simbergin maalaus Lampaat rivissä vuodelta 1895. Lähde: Kansallisgallerian taidekokoelmat



lauantai 17. helmikuuta 2018

48. Elokuva


Sain juuri jouluksi nuhan, joten en heti uuden vuoden jälkeenkään sitä ehtinyt katsomaan. Iltanäytökset ovat alkaneet niin posketyoman myöhään, että viimeiseen metronkin ehtiminen on onnen kauppaa. Viikonlopun päivänäytökset ovat olleet monesti loppuun myytyjä. Kun sunnuntaina selasin tämän viikon näytökset päätin heti noukkia itselleni yhden lipun kahdeksalta alkavaan näytökseen. Kun ostin lipun, tuolit olivat punaista täynnä ja vapaita paikkoja oli vain kahdeksan. Onko tautiaalto kaatanut väkeä vai oliko jotain muuta ohjelmaa kun salissa oli vapaita paikkoja vaikka muille jakaa.

Hauska satu, joka on ollut kuin purukumia silmille ja mielikuvitukselle viimeiset 40 vuotta. Tällä kertaa en varmaankaan ehdi näkemään elokuvaa kahteen kertaan ja moni yksityiskohta jää tarinan jalkoihin. Harmi, sillä ne monet pienet asiat ovat tarinan mausteita, joita ei ehdi televisiokuvassa huomata.

perjantai 16. helmikuuta 2018

47. Koiran vuosi

新年快乐 !

Ehdin ennen leffaa kiertmään jääpuiston ja ihailla eläimelliset jääveistokset.
Nyt eletään koiran vuotta, mutta koirapatsasta en löytänyt. Ehkä sekin jossain on.

 

torstai 15. helmikuuta 2018

46. Ristipistot

Yhden illan juttu - miniristipistotyö mallin mukaan. 




Aloitin rusetin kuvalla, joka jatkui toisella muodolla puoliväliin. Jatkuu joku toinen ilta ja kuva tulee perässä. Mallissa koira ja paperilla lisää kuvia. Oikeassa alakulmassa ohut muovinen verkkopohja, jolle lankaa ommeltiin.

Hyvä tapa opetella tuntemaan ja laajentaa jutturinkiä uudessa työpaikassa. Puolet naamoista oli tuttuja kahvitauoilta ja lounailta, mutta aina putkahtaa uusiakin naamoja esiin. Käsityöihmisiä löytyy joka paikasta. Kuinka onnekas olenkaan kun täälläkin tuetaan kerhotoimintaa ulkopuolisen ohjaajan palkkion verran. Jokaiselta löytyi oma erikoisalue ja kaikki olivat valmiita ohjaamaan tarvittaessa. 

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

45. Huoltotyö


Tein toivevärien mukaisesti helmistä tuubin. Korua on pidetty paljon ja lukko oli irronnut nauhan päästä. Ensin piti etsiä päätykappale, joita ei ollut enää varastossa. Sopivaa kokoa ei löytynyt kaupastakaan vaan piti tyytyä vähän pienempään kokoon. 
Koska lukon pää oli pienempi kuin alkuperäinen, piti pötkön suuta kiristää hieman enemmän ja ompelin pään pötkön sisäpuolelle. Toivottavasti kestää hankausta paremmin. Päätykappaleen liimauksen kuivuttua, vahvistin tuubin rakennetta, joka oli löystynyt langan venyessä ja rispaantuessa kovassa käytössä.

  

tiistai 13. helmikuuta 2018

44. Lumituisku


Kuva lumituiskusta on viime marraskuulta ja silloinkin oli maanantai...

Jos ei halua kastua, on hyvä leffapäivä. Satuin työpäivän jälkeen leffateatterin luovaan taukoon ja seuraavat leffat olivat draamaa. Valitsin 70-luvun uutismaailmaan ja Vietnamin sodan loppuvaiheisiin liittyvän elokuvan, joka kertoi Washington Post sanomalehden kriittisistä ajoista.

Uutistenvälitys on heittänyt monta kuperkeikkaa sen jälkeen. Kiinnostavinta antia olikin seurata ladonnan vaiheita ja lehden kulkua toimituksista myyjille. 10 vuotta myöhemmin moni asia tehtiin jo toisin, vaikka paljon yhtäläisyyksiäkin löytyi. Käsityö on vaihtunut monessa kohdassa automaatioon ja tekstin kulku toimittajalta kuluttajalle on muuttunut. Pitäisi visiteerata jossakin mediatalossa, joka painaa lehtiä ja päivittää tekniset tiedot ajan tasalle.

maanantai 12. helmikuuta 2018

43. Tikki ja pisto


Tässä kirjontatyöt, jotka kauempaa katsottuna näyttivät maalauksista tai piirroksilta.



sunnuntai 11. helmikuuta 2018

42. Lumimittarit


Tenavat ja lumikasat, jotka kasvavat joka päivä vähän.


Korttelipergolan pöytien ja penkkien tasot on saanneet tasaisen lumipatjan päälleen.
Jouduin myös hieman kahlaamaan hangessa ennen kuin pääsin kuvausetäisyydelle.

lauantai 10. helmikuuta 2018

41.


Tällä viikolla neljän pintaan saattoi nähdä auringon vaikka aamulla olikin satanutkin lunta.


perjantai 9. helmikuuta 2018

40. Rhododendron


Alppiruusupensas näytti voivan hyvin Vuosaareen johtavan tien ja kävelytien välissä. Aika isoja nuppusia odottamassa aurinkoa ja lämpöä tuiskutuulesta ja pakkasista huolimatta.

torstai 8. helmikuuta 2018

39. Kässävinkit

Helsingin Taito shop Helskyssä Espalla kauppatorin kupeessa on meneillään vuoden käsityötekniikaksi valittuun kirjontaan liittyvä näyttely 24.2.2018 asti. Kuvia näyttelystä mm. Instagrammissa.

Tekniikkaa oli monenlaista. Ryhmäni suunnitteli jo kirjontagraffitin tekemistä. Kun sopiva yhteinen värimaailma löytyy, tehdään pienistä palasista isompi työ ja vallataan sille työpaikalta hyvä paikka.  Ehdotin rumimman taideteoksen peittämistä, mutta jos se on hyvin kätketty, myös käsityögraffitti jää piiloon. Yhtenä ehdotuksena oli valita näyttelystä mieluisin tekniikka, mutta jos kaikkilla on eri tekniikka, saattaa lopputulos olla levoton. 


Viime viikolla löysin kierrätyskeskuksesta laadukkaita helmiä (puuta, luuta, lasia, kiviä, helmiäistä, siemeniä ja siemenhelmiä sekä tietysti metallia ja muovia) ja korun osia eri materiaaleista sangen huokealla hinnalla. Materiaali vaihtelee ja muuttuu, mutta siellä kannattaa käydä useammin etenkin jos sattuu kotimatkalle pidemmän kaavan kautta (Itäkeskus). Myös työvälineitä, lankoja ja kankaita näytti olevan reilusti tarjolla. Tällä kertaa en bongannut käsityökirjoja, mutta luulen, että ne liikkuvat vikkelästi kun ovat hinnaltaan varsin edullisia. 


 - Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

38. Kikka6


Näin nämä Runebergin tortut kaupan hyllyssä jo ennen joulua eli melkein kaksi kuukautta ennen varsinaista liputuspäivää. Sama tilanne laskiaispullilla, joita on ollut tarjolla hyvissä ajoin ennen kansallisrunoilijan liputettavaa merkkipäivää.

Outo juttu.

tiistai 6. helmikuuta 2018

37. Valo


Eilen aamulla aurinko valaisi muhkuraiseksi jäätynyttä polkuani kun kipitin metrolle  ja sama aurinko valaisi maisemaa neljän jälkeen kun palasin kotiin. Se ilahdutti ikkunan takaa koko päivän, vaikka tiesin, ettei se paljon lämmitä tuulen ja arktisen pakkasen vuoksi. Ihana valo ... päivä on kumminkin pidentynyt reippaasti kuukauden aikana.

maanantai 5. helmikuuta 2018

36. Lumipyry

Kuvia torstain lumipyrystä.


Lounastauolla naapuritalon ravintolassa (hernekeittoa) ja näky naapurikortteliin oli tällainen. Kahden talon välissä pahimmalta tuulelta ja tuiskulta suojassa oli hyvä ottaa kuva liputuspäivään.


Illalla oli tehty vähän lumitöitä ja kasoja. 


Pensaat lumihipussa ja kävelytiekin oli aurattu.



Kotikorttelin väyliä oli ehditty kasata lunta polkujen ja talojen vierille.



Mutta kotiportaan harja on yhä kadoksissa. Tosin lunta tuli sen verran reippaasti, että sitä olisi jokaisen sisään menijän lakaista ohimennessään eikä kaikki sitä olisi kuitenkaan tehnyt.


'Pikkutraktorilla' olivat kortteleiden pääpolut auranneet aamuksi, mutta ei sekään ihan joka paikasta mahdu kun polku rivitalojen pensasaitojen välistä on kovin kapea.

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

35. Taideteoksia


Herttoniemessä kotiin kävellessämme bongasimme taideteoksia. Yritimme arvailla, mitä kuvan teos esitti, mutta Herttoniemi seuran sivuilta kävi ilmi, ettei pohdiskelumme osuneet lähellekään taiteilijan ajatelmia. Tornimainen muoto muistutti metroradan toisella puolella olevaa kirkon tornia, mutta se ei ollut vastakappale kirkolle eikä myöskään mikään kone- tai sähkölaite.

Hieman tämän jälkeen oli kadun toisella puolella puiden varjossa lehden muotoinen patsas. Hämärässä sen kuvaaminen ei onnistunut, mutta sekin löytyy Herttoniemi seuran kotisivuilta.


Teollisuusalueen katukylttejä koristavat pienet miehet työkaluin varustettuina. Ympäristötaiteen säätiö sivuilla kuvailu 'Herttoniemen duunareista' ja linkki parempiin kuviin.



Tämä löytyi vähän ennen kierrätyskeskusta Itäkeskuksessa. Lumi, valot ja varjot leikkivät sen muodoilla. Suihkulähde oli suljettu talveksi. Helsingin taidemuseon julkiset veistokset voi etsiä sijaintipaikkansa mukaan. Tämä teos löytyy ystävyyden puistosta ja se on pystytetty Yya-sopimuksen 35 juhlavuoden kunniaksi 1983.

lauantai 3. helmikuuta 2018

34. Ruuhkaa


Ruuhkan välttämiseksi kimppakyydin kuljettaja ajoi takapihojen kautta Herttoniemeen. Reitti oli sama, jota netin karttaohjelma ehdotti minulle kävelymatkaksi. Hyvin sujui ja ajoissa oltiin perillä, vaikka moni muukin oli valinnut saman reitin. Rastilan asemalla odotti linja 560 Malmin sairaalan kautta Myyrymäkeen laiturissa ja kaksi muuta odotti jonossa.

Iltapäivällä valittiin kompromissireitti Itäkeskukseen, sillä työkamu asui Itäkeskuksen länsipuolella ja minä idässä. Erosimme Iiris-keskuksen kohdalla. Hän meni kauppaan ja sen jälkeen odotteli bussia kotiin. Minä poikkesin matkan varrella kierrätyskeskukseen ja otin kännyllä kuvia epätavallisesta autojen paljoudesta. Kamera unohtui kotiin kun perkasin reppua ihmetellessäni, että miksi ihmeessä se painaa aina niin kamalasti kun sen pitäisi olla tyhjä.

Hyvin meni kävely, vaikkei kaikkia kävelyteitä ja reittejä oltu vielä aurattu. Suojateiden reunat olivat vesisohjoa, mutta ilman snorkkelia selvittiin jopa alikulkutunnelissa. Sää oli mukava. Ei tuullut eikä satanut ja lämpötilakin keikkui nollan molemmin puolin.

Ruuhkaa kertyi teiden risteyksiin ja Vuosaaren sillalle, jolla on remontti. Puotilan päässä on Juorumäenkujan kohdalla liikennevalot, johon kertyi jonoa, joka pätkitti liikennettä sillalla. Harvoin näkee niin täysiä busseja kuin poikkeusliikenteessä. Linjan 98 bussi Rastilasta Marjaniemen kautta Itäkeskukseen tuli vastaan Marjaniemen risteyksen kohdalla. Vain seisomapaikkoja oli jäljellä. Fillaristeja ja kävelijöitäkin oli liikenteessä, muttei mitenkään huomiota herättävän paljon.

Tuntuu hassulta, että reilu 5 km ei tuntunut entisessä kotikunnassani kovinkaan pitkältä matkalta. Kaupungissa laiskistuu kun joukkoliikenne toimii yleensä suhteellisen hyvin. Muutaman kerran on käynyt niin, että torstain kaltainen lumipyry on sotkenut raitiovaunu- ja bussiliikenteen aikataulut kokonaan, mutta aika harvassa ne kerrat ovat olleet kun meno jonnekin on peruuntunut kokonaan.

perjantai 2. helmikuuta 2018

33. Lakko


Mielenilmauksen takia metrot ja raitiovaunut eivät liikennöi perjantaina 2.2. Niiden liikenne käynnistyy normaalisti lauantaiaamuna. Pääosa bussiliikenteestä jää perjantaina ajamatta HSL-alueella kello 03-18. 
Olin valmistautunut kävelemään mennen tullen Rastilassa Herttoniemeen. Matkaa kertyy 6,7 km ja aikaa olisi mennyt noin puolitoista tuntia reittioppaan mukaan. Työkamu kuitenkin kertoi, että mies lupasi tuupata hänet töihin  kun on päivystysviikko ja autoon mahtuu mukaan. Kun lupasivat vielä hakea Rastilassa, otin tarjouksen vastaan kun en tiennyt, millä mallilla Vuosaaren sillan remontti on eli joudunko kiertämään Vartiokylänlahden pohjoispoukaman ympäri vai voinko hivuttautua remontin ohitse Puotilan puolelle. 
Vastineeksi lupasin kävellä työkamun kanssa Itäkeskukseen ettei hän eksy kun reitti on ihan outo. Outo se minullekin on, mutta tulostin kartan oppaaksemme. 
HSL:n sivuilta luin, että entisen kotipaikkani bussit liikkuvat lähes kaikki. Perheyhtiö liikkuu sukunsa voimin. 

torstai 1. helmikuuta 2018

32.


Ai kun oli kiva eilen kun aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Kirkas valo piristää kummasti ja lounaskävely talon ympäri raikkaassa ilmassa tekee hyvää.