En ole koskaan aikaisemmin kutonut kokonaista sukkaa. Kun kerhon neuleiltaa vietettiin työpaikkani "olohuoneessa" (yhdistetty työ-, kokous-, tauko-, kirjastotila), osallistuin muideen noviisien kanssa tilaisuuteen. Jokainen valitsi oman kudelmansa. Kaikkea muuta olen jollain tavalla joskus tehnyt, mutta kantapäätä ja kärkeä en ole kutonut. Niitä väliosia kylläkin, muut ovat tehneet muut osat. Siksi opettajat tuntuivat hämmästyvän, että osasin kutoa oikeita ja vääriä silmukoita.
Ranteeni murtui eikä se kestänyt kutomista. Kudoin yhtä ja samaa hattua koko kouluaikani. Kävin näyttämässä penkkariajelupäivänä kässän opettajalle valmista hattuani. Käsityökerhon opettajat sattuivat kaikki olemaan työyksikköni jäseniä, joten jatkoin kutomista joka päivä kahvitauolla. Hitaasti, mutta varmasti sain tehtyä sukkaparin.
Toisen kutominen on jo alkanut. Sen ensimmäinen osa on suurin piirtein samassa kohtaa kuin yllä olevan kuvan oikean jalan sukka. Parin tunin nformaatiotilaisuuksissa ehtii kutoa pitkän pätkän. Se onkin sitten kutomisen maksimi, sillä käsi alkaa oireilla, vaikka asento ja tekeminen olisi kuinka rentoa tahansa. Tällä jutulla ei ole kiirettä eikä määräaikaa, kudotaan sukka kerrallaan aina kun siihen on tilaisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti